"'tyhmä pyhyyteen saakka' sanotaan Venäjällä"
"Ei pidä mennä kirkkoihin, jos tahtoo hengittää puhdasta ilmaa."
"Samat affektit ovat miehessä ja naisessa kuitenkin tempoltaan erilaiset: sentähden mies ja nainen eivät lakkaa ymmärtämästä toisiaan väärin."
Tällaisia kirjoittelee Friedrich Nietzsche teoksessaan Hyvän ja pahan tuolla puolen. Erään tulevaisuuden filosofian alkunäytös. Tuskin on toista yhtä monisanaista ja -naista miestä, joka on niin ankara ajattelija ja samaan aikaan puhuttelee niin monenlaisia ihmisiä. Voiko kukaan varmasti sanoa, että Nietzsche olisi ollut jossain väärässä? Ei - varmasti.
Nietzschen lukemista harrastetaan kai yleensä ensimmäisen kerran lukioiässä, kun filosofian opinnot alkavat ja muutenkin ollaan hyvin vaikutealttiita ja laiskoja ajattelemaan itse. Minä kyllä pidin filosofiasta alusta lähtien, mutta Nietzsche ei kiinnostanut. Miksi olisikaan kiinnostanut mies, joka sanoi Jumalaa kuolleeksi, kehotti ottamaan ruoskan mukaan naisen luo sekä puhui yli-ihmisestä niin hyvin ja juutalaisista niin pahasti, että natsit voivat vedota suureen filosofiin: kuuluin yhä kirkkoon, naiset eivät hirveästi kiinnostaneet ja natseja tietenkin vihasin. Vielä yliopisto-opintojeni alussa kirjoitin muistikirjaani: "Natzschi."
Myöhemmin luin Kalle Haatasen nihilismiä käsittelevän kirjan Ei voisi vähempää kiinnostaa. Se oli aikaa, jolloin kirkosta eroaminen houkutti minua yhä enemmän. Haatanen tuntui saaneen Nietzschestä irti jotain hyvää: hän puhui (tieteellisen) ankaruuden vaatimuksesta, josta aikamme oli lipsunut, ja ankaruutta Nietzsche toki peräsi - sillei iloista ankaruutta, voisin nyt lisätä (ja ehkä Haatanenkin lisäsi, en vain muista). Silti luin mieluummin englanninkielistä uskonnonfilosofiaa, jota Nietzsche olisi haukkunut "kuivaksi" ja "keskinkertaiseksi", koska se oli minusta selväsanaisempaa.
Toissa kesänä luin viimein Näin puhui Zarathustran. Junassa selitin lukeneelle ystävälleni, että ihan varmasti Nietzscheä on mahdollista tulkita niin, ettei "yli-ihminen" saa tehdä mitä vain, ja nainenhan siinä kirjassa käskee ottaa sen ruoskan mukaan.
Tänä syksynä olen lukenut sekä Iloisen tieteen että yllä lainatun teoksen (en tietenkään saksaksi vaan J. A. Hollon 60-luvun suomennoksina, jotka saavat älynystyrät pohtimaan "herruuden" ja "herrauden" vivahde-eroa ja joiden vanhentuneesta kielestä filosofian lehtorini olisi sanonut, että "se tekee vain hyvää"), jonka juuri lopetin, ja nyt olen valmis kertomaan, mitä Nietzsche tarkoitti - sillei iloisesti.
Aloitetaan filosofiasta: Nietzsche oli filosofien filosofi. Tämä ei tarkoita samaa kuin kirjailijoiden kirjailija eli kirjailijaa, jota vain toiset kirjailijat lukevat, vaan sitä, että mitä Nietzsche tarkoitti, sitä tarkoittaa koko filosofia. "Jokainen filosofia myös salaa filosofian", hän väitti. Tässä ollaan ankaruuden vaatimuksen ytimessä. Nietzsche ihmetteli, miten muuten niin esimerkillinen Sokrates pyysi kuolinvuoteellaan uhraamaan kukon. Siitä voimme päätellä, että filosofian ankaruus tarkoittaa kahta asiaa: (1) on tiedettävä, minkä filosofian filosofia salaa, ja (2) sekin, kumpi niistä on lopulta se oikea, ankara - mutta sillei iloinen - filosofia; salaava vai salattu filosofia.
Mies ja nainen: Suokaamme Nietzschelle anteeksi, että hän eli aikana, jona naisasialiikkeen teräväkynäiset (Mary Wollstonecraft, John Stuart Mill) olivat olleet hänelle niin tympäiseviä englantilaisia. Filosofien filosofille sukupuolet ovat luontoa ja fysiikkaa, iloisen filosofian vastinparit, joiden suhteeseen ei tule sotkea mitä-lie-moraalia, hämärää tasa-arvoa eikä etenkään porvarillista hengettömyyttä. Mies siittää ja nainen synnyttää; ensimmäinen ottaa ja antaa, toinen antautuu ja antaa. "[O]ppineessa, tieteellisessä keskinkertais-ihmisessä on aina jotakin ikäneidolle ominaista: sillä hän ei ymmärrä enempää kuin tämäkään ihmisen kahta arvokkainta tehtävää." Siittäminen ja synnyttäminen ovat neron työtä; mutta mikä tärkeintä, niistä ei selviydy yksin. Älkäämme puhuko otsa rypyssä moraalista ja tasa-arvosta vaan siittäkäämme ja synnyttäkäämme niitä - sillei iloisesti. - Nietzschelle oli hyvin tärkeää, että miehet ja naiset hoitavat oman tehtävänsä. Hauskimmillaan hän onkin moittiessaan - ankarasti - miehiä oluen kittaamisesta ja naisia surkeasta ruoanlaittotaidosta.
"Jumala on kuollut." En tiedä, mitä tämä tarkoittaa, mutta olen melko varma, että se ei ole kovin tärkeää.
Yli-ihminen: Tämä on vaikein osa Nietzschen ajattelua. Siihen varmasti sekoittuvat iloisesti yllä kerrotut asiat filosofiasta sekä miehestä ja naisesta, jotenkin epämääräisesti Jumalan kuolemakin, mutta ehkä on paikallaan ensin tehdä yksi varaus, joka koskee monia muitakin ajattelijoita kuin Nietzscheä. Viimeistään 1970-luvulta asti on ollut lupa odottaa keneltä tahansa vakavasti otettavalta yhteiskunta- ja moraalifilosofilta, että tämä huomioi elävän luonnon pohdinnoissaan (ei vain metafyysisesti vaan ennen kaikkea fyysisesti), ja suhteuttaa kaikki aikaisempi ajattelu - sikäli kuin siihen palataan hyödyntämistarkoituksessa - siihen varmaan tietoon, että on olemassa rajoja, joita ei saa ylittää. Erityisen paljon on lupa ihastella niitä ajattelijoita, jotka jo ennen 70-lukua tai peräti toista maailmansotaa käsittivät melko hyvin, millaiset nämä rajat ovat. Niinpä länsimaalaisista minä ihailen esimerkiksi hiljan lukemiani Henry David Thoreauta, Charlotte Perkins Gilmania ja René Daumalia, jotka jo 1800-luvulla ja 1900-luvun alussa ymmärsivät syvällisesti ja monialaisesti, mitä tasapaino merkitsee.
Nietzschen yli-ihminen on jo kerran surkastunut latteaksi natsiksi, ja nykyaikana se taitaa olla lattea kapitalisti vielä enemmän kuin 1800-luvun lopun Yhdysvalloissa, jonka porvarillista menoa Nietzsche päivitteli yhtä paljon kuin Thoreau vähän aikaisemmin. Ei siis pitäisi juurikaan häiritä filosofin hautalepoa, jos nyt pakotan yli-ihmisen hyväksymään luonnon rajat. Runollisimmillaan Nietzsche tietenkin liihottelee kaikkien rajojen yli; mutta vaikka naisen luo mentäisiin ruoskan kanssa, naisen on annettava synnyttää. Ja selvästihän Nietzsche arvostaa luontoa, luonnollisuutta ja luonnossa liikkumista: käveleminen auttoi sairastelevaa filosofiakin ajattelemaan. Sen tietääkseen tarvitsee vain perehtyä hänen elämäänsä, mutta kyllä hänen kirjoituksensakin asian paljastavat. Ehkäpä ei edes rajoita yli-ihmisen vapautta Nietzschelle epämieluisella tavalla, jos sen ajatusta täydennetään konkreettisemmalla mutta luovuuden hyväksyvällä luonnonmukaisuuden vaatimuksella: sehän voi jopa olla juuri sitä, mitä Nietzsche tarkoitti!
Ankaruus, iloisuus, luonnollisuus - ne on syytä muistaa Nietzschestä ennemmin kuin Jumalan kuolema tai nainen ja ruoska, sillä ne ovat lopulta helpommin ymmärrettäviä, niin paljon kuin 'luonnollisuutta' nykyään käytetäänkin väärin.
Ottamatta kantaa siihen, millaisia naiskuvia Nietzschen aikana oli tarjolla, Nietzschen filosofiassa toistuu ajatus siitä, että kaikki orjuus tähtää (mies)neron synnyttämiseen - orjamaisten (eli naismaisten) miesten ja naisten avustuksella. Nietzsche asettaa naisen ja nimenomaan naisen hämmästyttävän usein esimerkiksi heikkoudesta. Siitäkin huolimatta, että hän kritisoi suurinpiirtein yhtä sun toista kansaa ja kulttuuria – epäilemättä usein oikeutetusti ja ihailtavan ylimielisesti...Joka tapauksessa - aina palataan naiseen. Nietzschen naisia kohtaan kokema inho on hämmästyttävää, ja osittain kummallista on myös se, kuinka paljon aihetta halutaan peitellä, kun keskustellaan tästä suuresta filosofista. Vaikka Nietzsche olikin kirkas ajattelija, yksi suurimmista, hän oli yksittäinen ihminen, joka käsitteli asioita omasta perspektiivistään. Nerous on mitä suuremmissa määrin kollektiivista, minkä Nietzschekin toki käsitti.
VastaaPoistaHeikko mies on Nietzschelle ei vain heikko mies vaan naisen kaltainen mies. Nietzschelle naisella ei ole kuin välillinen arvo - orjan arvo, mikä naisella kieltämättä lasten synnyttäjänä ja kasvattajana on käytännössä ollutkin. Esim. Kirjoituksia kreikkalaisissa -teoksessa Nietzsche vertaa naista uneen - naisen tehtävä on parantaa ja tuoda lepoa päivää eli tietoista eli miehistä toimintaa varten. Nietzschelle naisen tärkein tehtävä on kuitenkin vahvojen miesten synnyttäminen. Tästä huolimatta Nietzsche halveksuu kaikkea naisessa: myös halua saada lapsia. Niin paljon kuin Nietzsche jumaloikin antiikin Kreikkaa, hän kritisoi mm. Platonin aikaansa nähden laajaa naiskuvaa pitäen sitä "eriskummallisena ja yltiöpäisenä" hairahduksena, jolle ei pidä antaa painoarvoa.
Nietzschen mieskuva on ladattu sankarillisuudella, syvyydellä, neroudella ja taiteella ja Nietzschen nainen (paitsi sellainen naisen orjuus, mikä hyödyttää miestä) on heikkoutta, luontoa, pinnallisuutta ja orjuutta. Vertaukset ja rinnastukset toistuvat ja toistuvat Nietzschen tuotannossa. Darwinin aikalaisena Nietzsche teki hämmästyttäviä oivalluksia lähtien geneettisen ja kulttuurisen evoluution yhteennivoutuneesta historiasta aina rinnakkaisuniversumien mahdolliseen olemassaoloon. Naisen esiintulolle – kulttuuriselle ja luonnonvalintaan perustuvalle - hän ei jostain syystä antanut mitään toivoa. Hän ei yksinkertaisesti nähnyt naisessa minkäänlaista potentiaalia – lukuunottamatta vahvojen miesten synnyttäjän potentiaalin. On helppoa olettaa, että Nietzschellä oli henkilökohtainen halveksunnan ja inhon tunne naisia kohtaan. Oliko mies elänyt liian kauan liian lähellä naisia? Oliko hän saanut syfilistartunnan bordellista? Johtuiko naisinho tästä naisen kautta tarttuneesta inhon tunteesta? Sillä Nietzschen naiselle antama arvo johtui jostain Nietzschen itsensä kokemasta ja elämästä. Nietzsche ei perustele saati todistele naiskuvaansa – hän ainoastaan sanoo: tällainen on nainen. Ja miehet vastaavat hiljaa mielessään: tällainen on nainen - löytäen ison katraan esimerkkejä ja esimerkkien puutteita. Mies vastaan nainen – se ikiaikainen jakolinja! On toisiakin jakolinjoja, kun halutaan verrata ja erotella ihmisten ajattelukykyä. Vaikka nyt arkisesti tämän perheen jälkeläisen vastaan tuon perheen jälkeläiset. Piileekö y-kromosomissa nerouden mahdollisuus? Voi olla. Silti: Neroja on harvassa, kun taas miehiä ja naisia on paljon. Mihin kaikki tähtää? Nerojen taivaaseen, jossa pieni joukko elää ikuisesta – kuoleman tieteen avulla voittaneena. Nerojen yksinäiseen valtakuntaan? Nerojen julmaan ja miehiseen valtakuntaan, jossa taistellaan ikuisesti ikuisesta vallasta? Ilman naista, joka oli vain välivaihe? Tässä skenaariossa naiselle jää Nietzschen ja monien muiden mukaan vain yksi valttikortti: hänen loputon kykynsä huijata!
"Voiko kukaan varmasti sanoa, että Nietzsche olisi ollut jossain väärässä? Ei - varmasti.
---> Tämä lausahduksesi ei ole edes Nietzschen filosofian mukaista.
Kiva, että blogiani kommentoidaan edes joskus! Haluan vain sanoa, etten halua peitellä Nietzschen naisvihaa vaan löytää hänen näkemyksestään "ikiaikaisesta jakolinjasta" jotain yleispätevää, vaikka päätelmäni osoittautuisikin vääräksi, kun tai jos joskus saadaan yksityiskohtainen ja tosi kuvaus filosofin naiskuvasta (sinun esittämäsi kuulosti ihan uskottavalta). Tärkeintähän ovat filosofian herättämät ajatukset, eivät filosofien tosiasialliset mielenliikkeet varsinkaan silloin, kun pelkästä kirjoituksestakin saa niin paljon irti kuin Nietzschellä. Sinäkin mainitsit nerouden kollektiivisuuden, mitä ei heti tulisi Nietzscheen yhdistäneeksi, mutta ilman muutahan se sopii hänen kuvaansa, kun vähän miettii.
Poista