Sääennustusten mukaan kesä loppuu pian, joten nyt on sopiva hetki kirjoittaa kesävaatteista. Sellaisia ovat ainakin lyhyet housut eli lyhyesti sortsit.
Sain joitakin vuosia sitten homoystäviltäni lahjaksi Bernhard Roetzelin kirjan Täydellinen herrasmies. Klassisen miestenmuodin käsikirja. Ystävilläni on päivätyö, johon pitää pukeutua asiallisesti; minulla ei. Kiitin kirjasta, lukaisin siitä nopeasti solmionsolmimisohjeet, sidoin kaikki solmioni (englantilaisittain) valmiiksi laatikkoon ja sijoitin teoksen kirjahyllyn alimmalle laudalle, joka kannattelee "Sekalaista hömppää", kuten kirjoja Rakkauden atlas, Mies hoitaa kotia ja Etunimiopas.
Solmioneuvojen lisäksi Roetzelin kirjassa huomioni oli kiinnittänyt sortseille omistettu ainokainen sivu, jolla on kuva Ernest Hemingwaystä vaimonsa kanssa Havaijilla. Kirjailija nojaa toisella pakarallaan kaarevarunkoiseen rantapuuhun, ja puolet reisistä peittävien sortsien lisäksi hän on pukeutunut tummaan t-paitaan ja pellavakenkiin. Mies vaikuttaa samaan aikaan kesäisen rennolta ja jotenkin vaikealta, sillä hänen karvaiset jalkansa painautuvat reisistä melkein toisiinsa kiinni. Sen näkee, sillä hänen asunsa on paljastavampi kuin vieressä poseeraavan Martha-vaimon.
"Riippumatta säihkysääristä, riippumatta siitä, onko muilla sortsit, ja jopa siitä, miten helteinen ilma on: lyhyet housut ovat aina olleet ja ovat edelleen tyylillisesti erittäin epäilyttävä valinta", Roetzel kirjoittaa. Kummeksumatta sitä, miksi miestenmuodin käsikirjassa puhutaan säihkysääristä, yhdyn asiantuntijan näkemykseen, mutta haluaisin silti pohtia housujen pituutta tarkemmin. Roetzel suosittelee herrasmiehelle polven yläpuolelle loppuvia khakisortseja pidettäviksi "rannalla, safarilla, parvekkeella ja omalla pihalla", ja minua miellyttävät Hemingwayn tavoin eniten puolireiteen päättyvät sortsit. Mutta on tässä muutakin.
Alkukesällä näin Korson lähijunapysäkillä nuoren naisen, jolla oli jalassa jotain todella tyylikästä. Minusta tuntui, etten ollut koskaan nähnyt sellaisia housuja. Nainen seisoi niin kaukana minusta, että kykenin erottamaan vain, että housut olivat valkoiset pitsisortsit, mutta en sitä, oliko hänellä säihkysääret. Pitsisortsit ovat joka tapauksessa jopa bikinejä, minihametta ja pilkkumekkoa seksikkäämpi vaate naisen yllä: ne peittävät vain pakarat ja ovat pitsiä.
En tiedä, pitäisinkö pitsisortseista naisen jalassa, ellen itse suosisi lyhyitä sortseja. Harmi vain, että urheiluvarusteita lukuun ottamatta polven yläpuolelle loppuvia sortseja on nykyään vaikea löytää. Useimmat yleisesti käytetyt ei-täyspitkät housut, joita miehillä näen, ovat hirveitä (koska kukaan ei älyä käyttää pitkävartisia sukkia niiden kanssa. Ei tietenkään, koska ei ole trendikästä käyttää minkäänlaista sukkaa sandaalin kanssa, vaikka se olisi suositeltavaa.). Ne ulottuvat joko nilkan yläpuolelle, puolisääreen, polven alapuolelle tai polveen. Paljastaisivat edes polvet, mutta ei: niin kuin miehet pelkäisivät, että ehdottomasti piilotettava häpykarvoitus voi jatkua polviin asti. Uimarannoilla tämän huomaa vielä selvemmin, sillä siellä juuri kukaan ei pidä uimahalleissa edellytettäviä lahkeettomia, napakoita uimahousuja vaan -sortseja. Ainoa uimasortseihin sonnustautunutta miestä vastenmielisempi näky on märkiin uimasortseihin sonnustautunut mies. Miehet, jos pukeudutte oikeisiin uimahousuihin, kukaan ei tule tarkastelemaan teitä niin läheltä, että voisi sanoa, missä häpykarvat loppuvat ja reisikarvat alkavat. Jos teillä ei ole reisikarvoja (vaan säihkysääret?), häpykarvoja ei silti tarvitse ajaa. Riittää, kun vähän harventaa ja leikkelee - muttei niin lyhyeksi, että tulee karvatuppitulehdus.
Eksyin melkein aiheesta. Palataan uimarannoilta kuivan ympäristön sortseihin.
Minä sain nuorena lahjaksi Dipinto-merkkiset lyhyet sortsit. Olen säilyttänyt ne, sillä missään ei myydä yhtä tyylikkäitä ja mukavia sortseja. Luulen, että ne on tarkoitettu urheiluun, mutta ne sopivat muutenkin kesään. Harmi vain, että unelmasortsini ovat vuosien myötä alkaneet puristaa vyötäröä ja kuluneet takaa puhki. Äitini paikkasi ensimmäisen reiän sortsien sinistä tummemmansinisellä paikalla, ja ilmeisesti joku toinen sukulainen, jota en nyt muista, ompeli housuihin uuden vetoketjun, jonka ansiosta housut eivät purista enää niin paljon. Juuri ikävästi tämän kesän alussa kävi niin, että 1,5-vuotias tyttäreni löysi sortsien takaa uuden reiänalun, työnsi siihen sormensa ja riips! sortsit olivat oitis ompelukunnossa. Toivottavasti muistan ottaa ne mukaan, kun ensi viikolla käyn äidin luona.
Loppukesästä kävin Tikkurilan Kontissa ostamassa (jälleen siniset) sortsit, joiden sisällä on valkoinen verkko. En pidä verkosta, josta eivät edes tule mieleen naisten pitsisortsit (vaan Uuno Turhapuro), joten ehkä poistan sen. Sortsit eivät ole yhtä tyylikkäät kuin Dipintoni, mutta ne ovat hyväntuntuista pehmeää ja ohutta kangasta - eivätkä ne purista.
"Lienee syytä tähdentää, että joskus muinoin pojan elämässä oli suuri hetki, kun hän kolmentoista tai neljäntoista vuoden iässä sai ensimmäiset pitkät kesähousunsa ja pystyi vastedes osoittamaan kuuluvansa aikuisten kastiin", jatkaa Roetzel. Kun tätä taustaa vasten muistellaan Hemingwayn hurjaa nuoruutta, joka jäi hänellä tavallaan "päälle", on ymmärrettävää, että sortseja ei kannata hylätä heti murrosiässä. Kukapa ei haluaisi Hemingwayn säihkysääriä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti