maanantai 6. toukokuuta 2013

Ongelmana työ

Vapun jälkeen palataan töihin, vaikka oikeastaan viimeistään silloin eli nyt pitäisi kirmata lämpenevään luontoon. Minäkin koen velvollisuudekseni kirjoittaa tätä sillä aikaa kun tyttäreni nukkuu päiväuntaan. Nukutin hänet rattaisiin metsäpolulla, jonka reunoilla, puiden ja kallioiden keskessä, valon ja varjon leikki kutsui minua virtsaamaan sopivaan, kyyttömään koloon. Kuitenkin odotin kärsivällisesti lapsen nukahtamista ja menin vasta kotona vessaan.

Silloin kun luonto ei kutsu, monen mielestä olisi varmaan puhuttava pikemminkin työttömyyden ongelmasta. Miksi valitat, jos sinulla on töitä, kysyvät monet työttömät ja ne, joilla on ollut niin ihmeellinen onni päästä mieluisaan työhön, etteivät he itsekään onneaan tajua. Työttömyys on kieltämättä iso ongelma, mutta työttömyyden ongelma johtuu isommasta työn ongelmasta - tai ongelmista.

Luettelen ensin ne työn ongelmat, jotka me kaikki tunnemme. Tässä ei varmasti edes ole kaikki: työn epätasainen tai muuten epäkäytännöllinen jakautuminen; palkan, palkkion tai voiton väärä määräytyminen eli liian vähän tai liian paljon tuottoa; työ, jota ei pidetä työnä mutta jota ilman hyvinvointimme romahtaisi; työn, jota pidetään työnä, riittämättömyys haluttuun elintasoon.

Kuten huomaatte, yritin sittenkin kirjoittaa tyhjentävän listan enkä avannut kaikkia ongelmakategorioita tämän enempää. Yksityiskohdat, kuten pyhätyökorvaukset ja lastenhoidon, voitte päätellä itse. Halusin vain nämä yleisesti tunnetut ongelmat pois tieltä, jotta pääsen puhumaan työn fundamentaalisista ongelmista, jotka räjäyttävät tajunnan.

Ensimmäinen fundamentaalinen ongelma on, että työstä saadaan hyötyä, joka ei mene työntekijälle (palkansaajalle, näennäisyrittäjälle tai yrittäjälle) vaan kokonaiselle ihmiselle. Jokaisella ihmisellä on elämässään monta roolia, joista vain yhdessä hän tekee töitä, mutta työn hedelmiä ihminen nauttii muissakin rooleissa - usein kaikissa muissa paitsi siinä työntekijän roolissa, joskus hieman työntekijänäkin. Tämä fundamentaalinen ongelma on niin itsestään selvä kokemus työn suhteesta muuhun elämään, että sitä ei tunnisteta ongelmaksi. Jätänpä sen seuraavan kappaleen ajaksi kuvaannollisesti hautumaan ja siirryn puhumaan toisesta fundamentaalisesta ongelmasta, jonka ymmärtäminen helpottaa tämän ensimmäisenkin ymmärtämistä.

Työ on fundamentaalisesti ongelmallista myös siksi, että tiukkojen ehtojen pitää täyttyä, jotta melkein kaikki työ ei olisi pikemmin haitallista kuin hyödyllistä. Meitä ihmisiä on liian paljon, ja kestää vielä pidempään kuin ilmastonmuutoksen rätkähtäminen päälle ennen kuin muutumme kaikki hiilipohjaisista olennoista tietokoneohjelmiksi (tai joiksikin alkeishiukkasiksi, niin kuin Jevgeni Jevtushenkon Mansikkamaissa muistaakseni visioitiin). Niinpä kaikki niukan toimeentulotavoitteen yli menevä työhyöty saattaa olla epätoivottavaa kestämätöntä kehitystä - elleivät asiat sitten ole peräti niin huonosti, että koko lössille ei enää toimeentuloakaan voi kestävästi taata. Riippuu toimeentulotavoitteesta ja syväekologisuuden asteesta eli ehtojen tiukkuudesta, onko tilanne vaikea vai epätoivoinen, mutta fundamentaalinen ongelma meillä joka tapauksessa on.

Fundamentaalisille ongelmille on yhteistä se, että teemme jotenkin perustavanlaatuisesti väärää tai väärin työtä. Emme siis yksilöinä, niin että humanisti tekisi siltojen lujuuslaskelmia ja insinööri opettaisi elokuvakäsikirjoittamista (vaikka elokuvat ovatkin teollista tuotantoa, jolloin ainakin näin humanistin naiivista näkökulmasta insinöörillä voisi olla jotain annettavaakin), vaan ihmiskuntana. Kun työroolimme on erkaantunut muista rooleistamme ja tullut jo aikaa sitten tärkeimmäksi, muiden roolien elättäjäksi, emme enää tuhoutumisen pelossa uskalla kyseenalaistaa sen fundamentaalista käsikirjoitusta. Mutta pelätessämme tuhoutumistamme teemme työtä liikaa välttämättömiin toimeentulotarpeisiin nähden ja tuhoamme kuin tuhoammekin itse itsemme, koska muut roolit, joilla on läheisempi kosketus toisiinsa ja siten myös suureen hiilipohjaiseen kokonaisuuteen, eivät osaa enää suitsia työroolia osaksi samaa kokonaisuutta.

Huolenaiheen voisi kai ilmaista selvemminkin: Kaikki varmaan ymmärtävät, että emme saa räjäyttää maapalloa työllämme, mutta harvemmat myöntävät, että muutos vaatii sisäisten rooliemme eheytymistä. Tajunta pitää räjäyttää ja sitten eheyttää. Työrooli on kiskaistava muiden roolien syleilyyn, vaikka se heiluttaa lapiotaan pelottavasti.

Työttömyys on pieni huolenaihe, kun luonto kutsuu - nyt nukkumaan tyttären pinnasängyn tuntumaan omaan sänkyyn, yöunille.

4 kommenttia:

  1. Nytpä viritit Aki haastavan kirjoituksen, tai sitten minun täytyy todella olla huolissani sisälulutaidostani! Työn fundamentaaliset ongelmat ovat itsellänikin viime aikoina pyörineet mielessä, mutta ehkä vähän eri näkökulmasta. Yhteen lauseeseen tässä kirjoituksessa kyllä takerruin, nimittäin:

    "Jokaisella ihmisellä on elämässään monta roolia, joista vain yhdessä hän tekee töitä"

    Aika monella ihmisellä tänä päivänä on useita rinnakkaisia ja erityyppisiä työtehtäviä, joissa voi olla hyvinkin erilaisissa rooleissa eikä se hyötysuhdekaan ole aina aivan selkeä (vapaaehtoistyöt, yrittäjyys, jossa taloudellinen tuotto usein kyseenalaista jne)! Ja olen kyllä toista mieltä siitä, että "työrooli on erkaantunut muista rooleistamme... ja tullut muiden roolien elättäjäksi". Väitän, että työroolissa voi yhdistyä muutkin roolit ja toisaalta - onko se sitten paha jos työrooli elättää muut roolit? Jotain fundamentaalista minulta on varmaan mennyt ohi, kun en tätä ongelman ydintä nyt tavoita. Valaistumisen toivossa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Käy, Sanna, allekirjoittamassa tuo perustuloaloite! Jos saadaan perustulo, ei ole vapaaehtoistyön ja yrittäjyyden tuotto enää niin kyseenalaista. :)

      Huomautin jutussani, että vika ei ole niinkään yksilöissä ja heidän rooleissaan kuin työn roolissa yleensä. Kuvasin vain ongelmaa näin, jotta ajatukseni ongelman ratkeamisesta asennemuutoksen kautta tulisi selvemmäksi. Totta kai joillakin roolit menevät sekaisin, ja he ovatkin mielestäni eheämpiä ihmisiä - vaikkei heistä itsestään tällaisessa yhteiskunnassa ehkä tunnu siltä. "Työrooli elättää muut roolit" -ongelmaa voi havainnollistaa samaa tarkoittavalla muotoilulla "talous hallitsee muuta elämäämme". Ehkä "elättää" oli huono sanavalinta, koska elättäminen kuulostaa niin välttämättömältä. Tarkoitin, että toimii se riippuvuussuhde toisinkinpäin: muiden roolien elinvoima on lopulta työroolinkin elinehto.

      Poista
  2. Allekirjoitettu! On ollut mielessä aiemminkin, mutta olipa vaan jäänyt tekemättä. Kyllä kannatan perustuloa, varsinkin osa-aikatyön houkuttelevuus olisi ihan toista luokkaa.Talous hallitsee tässä yhteiskunnassa, ja aika monelle ihmiselle on myös muotoutunut elintasovaatimus, joka on kestämätön vähänkään globaalisti ajatellen. Jotenkin ihmetyttää, että valtakunnan korkeimmalla tasolla, siis poliitikot ja päättäjät, edelleen vaan toistelevat sitä kuinka tarvitaan jatkuvaa talouskasvua ja "ostovoimaa lisää". Kun oikeasti pitäisi tietysti miettiä kuumeisesti, mistä voitaisiin helpoiten luopua, jotta saataisiin elintasoa hilattua pikkuhiljaa alemmas? Niin ettei lomamatkailua ja yksityisautoilua tarvitse jossain vaiheessa laeilla kieltää? No, en varmasti ole itse kovinkaan puritaani ekoihminen, mutta kummalliselta tuntuu, jos joku vielä tänä päivänä ihan tosissaan uskoo pelastuksen lailla jatkuvasti kasvavaan talouteen!

    VastaaPoista
  3. Mahtavaa! Pyydä myös isoa sukuasi allekirjoittamaan - ei tässä ole kuin heinäkuun loppuun aikaa saada 50 000 nimeä kasaan. Jännäksi voi mennä.

    Harva meistä on syväekologinen, lähinnä kai sosiaalisista syistä. Mutta nytkähdys parempaan voi tapahtua nopeastikin samoista syistä. Perustulohan voisi parhaimmillaan saada ihmiset ajattelemaan, kuinka paljon ja mitä työtä oikeasti kannattaa tehdä. Sitten ei usutettaisi niitä vähään tyytyviä töihin, joihin he eivät perustellusti tahdo.

    VastaaPoista