Rakkaus ja rasismi - tieteellisyyden vaatimus

Kirjoitan asiasta, jota en ole pohtinut loppuun asti. (En pyytele anteeksi, totean vain.) Tiedän kuitenkin ihan varmasti, että en ole pohtinut asiaa loppuun asti. Lohduttakoon se niitä, jotka haluavat varman tiedon jostakin mutta eivät ole kiinnostuneet asiasta, jota ei ole pohdittu loppuun asti.

Alkuvuonna maassamme keskusteltiin vilkkaasti siitä, ovatko suomalaiset rasisteja tai edes sellaisia rasisteja, joiksi Umayya Abu-Hanna heidät kuvasi uudenvuoden puheenvuorossaan. Rasismissa ollaan ominaisuuksien äärellä: rasisti on suvaitsematon ja ennakkoluuloinen, rasistin uhri on tummaihoinen ja vieraskielinen. Tuntuisi luontevalta, että ominaisuuksiin kiteytyvää ilmiötä tutkittaisiin kvalitatiivisesti eli laadullisesti. A-Studio: Talkin keskustelussa Suomen Kuvalehden tiedetoimittaja Marko Hamilo kuitenkin toivoi rasismista kvantitatiivista eli määrällistä tutkimusta, jotta ylipäätään saataisiin varmuus siitä, onko Suomessa rasismia vai ei. Muut keskustelijat eivät ymmärtäneet, minkälaisen tutkimuksen perään Hamilo kuulutteli, eivätkä varsinkaan hänen epävarmuuttaan siitä, onko Suomessa rasismia. Kaverinikin kutsui Hamiloa valetiedetoimittajaksi, joka ei osaa soveltaa tiedettä oikein.

Tiedän ihan varmasti, että ymmärrykseni laadullisen ja määrällisen tutkimuksen erosta on hyvin pinnallinen - sellainen ymmärrys, joka saavutetaan kasvatustieteen perusopinnoissa. Edellisen kappaleen perusteella joku voisi jopa sanoa, että käsitykseni laadullisesta tutkimuksesta on peräti naiivi. Tästä huolimatta tiedän ihan varmasti, että Suomessa on rasismia. En ole pohtinut loppuun asti, mikä kaikki on rasismia, mutta tiedän ihan varmasti, että esimerkiksi tummaihoisen lapsen kutsuminen "saatanan neekeriksi" ja polttaminen savukkeenpäällä on sitä ja että siihen voi ja pitää puuttua välittömällä tuomitsemisella.

Abstraktissa ajattelussamme on harvoja alueita, joissa ehdoton varmuus on välttämätön vaatimus. Yksi niistä on yliluonnolliset asiat silloin, kun niiden oletetaan vaikuttavan luonnollisiin asioihin. Yliluonnollisia asioita ei määritelmänsä mukaisesti voida tutkia laadullisesti eikä määrällisesti, mutta logiikan avulla niistä voidaan yrittää sanoa jotain, koska logiikka pätee sekä luonnollisiin että yliluonnollisiin asioihin. Logiikan mukaan esimerkiksi kristinuskon jumala ei voi olla sekä kaikkivoipa että hyvä, koska maailmassa on (niin paljon) pahaa. Niinpä emme voi uskoa kristinuskon jumalaan samalla tavalla kuin vaikkapa sellaisiin luonnollisiin asioihin kuin rakkauteen ja rasismiin, joiden tiedämme ihan varmasti olevan olemassa, vaikkemme olekaan pohtineet loppuun asti, mikä kaikki on rakkautta ja rasismia.

Jossain populaaritieteellisessä yhteydessä fyysikko Kari Enqvist sanoi jotain sellaista, että tiede on hienostunutta arkijärkeä ja että lapsikin on tieteellinen, kun se tutkii asioita ja tutustuu niihin. Kokemus tuo varmuuden ja kokemus savukkeen polttamasta tummaihoisesta lapsenposkesta tuo varmuuden rasismista. Mutta kuinka "hienostunut" tuon varmuuden täytyy olla, jotta tiedämme ihan varmasti? Se ei riipu varmuuden kohteesta vaan ymmärryksemme kunnianhimosta ja moraalisista tarpeistamme. Vähäisinkin hienostuneisuus ja suurinkin karkeus riittäisi varmuudellemme, ellei kunnianhimomme ja käsityksemme tarpeista vaihtelisi niin paljon, että joku voi epäillä, onko Suomessa rasismia, tai kertoa uskovansa jumalaan kuin rakkauteen (Antti Nylén ja se pappihahmo siinä Jodie Fosterin tähdittämässä elokuvassa, jossa tiedenainen lähetetään avaruuden madonreikään älyllistä elämää etsimään).

Mikä on sopiva ymmärryksen kunnianhimo? Sellainen, joka asettaa käsitteenmäärittelyssä etusijalle ihan varmasti tiedetyt asiat epävarmojen kustannuksella ja luonnolliset asiat yliluonnollisten asioiden kustannuksella; joka haluaa periaatteessa tietää kaiken mutta ei käytännössä aina; joka ymmärtää, että logiikka pätee kaikkialla; joka haluaa ymmärtää, mitkä ovat moraaliset tarpeemme.

Mitkä ovat moraaliset tarpeemme? Absurdin kärsimyksen välttäminen, onnen lahjojen tasaaminen ja todellisten tarpeiden asettaminen ansioiden edelle. Jos haluaa ymmärtää moraaliset tarpeet, pitää haluta tehdä oikein ja antaa onnen seurata perässä.

Jos ymmärryksemme kunnianhimo ja moraalimme on kohdallaan, arkijärjen varmuus ei voi olla liian karkea eikä hienostunut tiede liian vaatelias. Tiedän tämän ihan varmasti, mutta en ole pohtinut sitä loppuun asti. Yritin kyllä - sopivan kunnianhimoisesti ja moraalisesti oikein.