Viihdyttäminen ei ole vaikeaa

Loukkaan aina silloin tällöin kavereitani vihjaisemalla, että heidän harrastuksensa ja kiinnostuksen kohteensa ovat liian viihteellisiä. Sanon, että tuo kirja on viihteellinen, tuo tv-sarja on hömppää, tuo musiikki on humppaa ja tuo poliitikko Teuvo Hakkarainen. (Hakkarainen on tässä vain omintakeisen luettelemisen takia. En usko, että yksikään kaverini on kiinnostunut hänestä.) Kaverini kuuntelevat kohteliaasti mutta näyttävät ihmettelevän, mitä vikaa viihteessä on. En ole osannut vastata, koska eihän siinä mitään vikaa olekaan. Olemme vain unohtaneet, millaista todellinen viihde on. Se ei ole hömppää eikä humppaa.

Viihteen on tarkoitus viihdyttää. Haluamme tulla viihdytetyiksi, koska emme halua pitkästyä. Mutta emme aina torju pitkästymistä viihteellä, vaan teemme myös töitä, mietiskelemme, taiteilemme ja tieteilemme. Niin sanotut viihteen ammattilaiset eivät tätä aina ymmärrä. He saattavat sekoittaa viihteen ja taiteen keskenään esiintymällä viihdetaiteilijoina ja sanomalla, että koko elämä on viihdettä. Ensin synnytään, sitten viihdytään jos viihdytään ja lopulta kuollaan. Tämä on hirvittävän loukkaava yksinkertaistus, joka alentaa ihmisen puolivarjossa viihtyväksi (parempaa sanaa ei ole) kasviksi. Viihdetaiteilija jatkaa tästä toteamalla, että koska hän on tavallaan vastuussa koko elämästä, joka on hyvin monimutkaista, viihdyttäminen on ihan pirun vaikeaa. Siksi hänen pitää olla huippulahjakas viihdyttääkseen, puhumattakaan kaikesta rahasta ja ajasta, jota hän ammattiaan harjoittaakseen tarvitsee. Viimeistään tässä vaiheessa viihdetaiteilijan päättelyketjua potentiaalisen viihdytettävän, jos hänellä on yhtään itsekunnioitusta, tulisi buuata viihdyttäjänsä lavalta.

Nopeasti tulee mieleen kaksi asiaa havainnollistavaa suomalaista esimerkkiä: Timo Koivusalo (väite elämän viihteellisyydestä) ja Pertti Pasanen (väite huippulahjojen tarpeellisuudesta). Koivusalo on ihan oikeasti haastattelussa puhunut jotain sellaista, että koko elämä olisi viihdettä. No, niin varmaan hänen elämänsä. Pitäköön hauskaa viihdekuplassaan. Pasanen puolestaan juonsi Speden Spelejä, joissa hän kerran luki katsojapalautetta nuoren naisen seurassa. Eräät tarkkanäköiset katsojat olivat antaneet palautetta, että Speden Spelit on huono viihdeohjelma. Tähän Pasanen vastasi: "Koettakaapa ite tehdä parempaa, ah ah."

Koivusalosta ja Pasasesta pääsemme elokuviin yleensä. Ne havainnollistavat viihteen ja taiteen eroa parhaiten. Menneinä vuosikymmeninä kreisikomediat, kauhuleffat ja toimintafilmit olivat viihde-elokuvina tasapainoisia. Niiden tekijät käsittivät, että päätön meno, pelko ja jännitys eivät sellaisenaan riitä viihdyttämään ihmisiä, vaikka niitä oli vaikea saada aikaan. Tarvittiin pakollisia tissi- ja alastonkohtauksia. Niitä oli helppo saada aikaan, jos vain löydettiin halukkaat näyttelijät, joten niitä kuvattiin. Nykyäänkin viihde-elokuviin kuvataan tällaisia kohtauksia, mutta ne nivelletään entistä uskottavammin osaksi elokuvan juonta. Ajatelkaa vaikka eroottista trilleriä Basic Instinct - vaiston varassa. (Tai kun muistelee tarkemmin tämän elokuvan kohtauksia, on ehkä todettava, että kyse oli rajatapauksesta tai ylimenokauden viihde-elokuvasta.)

Viihde-elokuvat kehittyivät siis eheämmiksi kokonaisuuksiksi, toisin sanoen taide-elokuvan suuntaan. Niistä alkoi tulla viihdetaidetta tai taideviihdettä. Siinä mentiin metsään. Katsojat, jotka halusivat vain viihtyä, eivät kaivanneet tällaista kehitystä, mutta viihde-elokuvien tekijät halusivat saman maineen ja kunnian kuin taide-elokuvien tekijät - sekä päästä näiden tavoin sanomaan, että viihde-elokuvien tekeminen on ihan pirun vaikeaa. Nyt viihde-elokuvia on tehty pirun vaikeasti niin pitkään, että entisajan viihde-elokuvaa katsova katsojakin nauraa irrallisille tissi- ja alastonkohtauksille. Viihtyy siis sentään, mutta on vieraantunut todellisesta viihteestä yhtä pahasti kuin akateeminen nainen, joka katsoo mieluummin Frasieriä kuin lähtee baariin kuuntelemaan kouluttamattomampien miesten kömpelöjä iskurepliikkejä.

Viihde-elokuvien tissi- ja alastonkohtausten lisäksi voi pohtia muitakin elämän osa-alueita, jotta todellisen viihteen olemus avautuu. Mainitsin ne jo: työ, mietiskely, taiteilu ja tieteily. Työ voi olla helppoa tai vaikeaa, mutta mietiskelyä, taiteilua ja tieteilyä ei voi kusta juosten: ne vaativat vähintään keskittymistä mutta erityisesti tietynlaisen toiminta-asenteen ylläpitämistä - kukin hieman erilaisen asenteen, joita on tarpeetonta tässä tarkemmin määritellä. Ne ovat siis vaikeita. Huomaammekin, että suurin osa elämän osa-alueista on vaikeita. Jotta elämä pysyisi tasapainossa eikä olisi liian vaikeaa, viihteen täytyy olla helppoa. Se ei saa muuttua viihdetaiteeksi eikä ammattilaisten asiaksi. Ellei toimintaa valvo laki, määrää asemakaava tai säädä taloyhtiön sääntö, sitä ei yleensäkään ole syytä jättää ammattilaiselle. Ei viihdyttämistäkään.

Eläköön helppo viihde! Eläköön Pekko Aikamiespoika (alas Timo Koivusalo ja Joel Hallikainen), eläköön Spede (alas Pertti Pasanen, joka siellä alhaalla rauhassa levätköön), eläkööt vanhojen viihde-elokuvien tissi- ja alastonkohtaukset, eläköön kouluttamaton baari-iskijämies! Viihdyttäminen on yhtä helppoa ja luonnollista kuin suihkussa, pyörän selässä tai kävelyllä laulaminen. Sitä ei tarvitse osata, se on myötäsyntyistä.