Motto

Joskus ennen useammat kirjat alkoivat motolla tai motosta - motolla, jos motto liittyi selvästi kirjan sisältöön; motosta, jos moton yhteys kirjan sisältöön jäi hämäräksi lukijalle ja jopa kirjoittajalle, joka käytti sitä vain potkaistakseen aivonsa töihin. Blogini nimi olkoon oma mottoni, jonka luominen on niin monta kertaa aikaisemmin epäonnistunut. Ja alkakoon tämä blogi ei motolla eikä motosta vaan lyhyellä kirjoituksella motosta, joka on (tämän) blogin nimenä.

"Suuria askelia, pieniä jalanjälkiä" ei varmaankaan ole uusi ajatus. Kun jokin aika sitten kirjoitin Facebook-päivitykseeni "Suuri askel, pieni jalanjälki", en ajatellut blogia enkä edes mottoa. Tilapäivityksestä tykänneet kaverini olivat niitä, joiden arvelin tulkinneen sen ajatelmaksi pienen tyttäreni reippaista taaperoliikkeistä. Mutta en itse asiassa ajatellut tytärtänikään, jota muuten tietenkin ajattelen päivittäin (enhän muuten kuvittelisi, että jotkut kaverinikin ajattelevat vain tytärtäni). Mietin suuria asioita ja pieniä ilmiöitä, suuria tekoja ja pieniä seurauksia, suurta edistystä ja pientä ylijäämää, suurta mielikuvitusta ja pientä hyväksikäyttöä, suurta henkeä ja pientä ruumista. Nämähän eivät ole uusia ideoita. Olisivatkin, niin ehkä ne unohtaneet, yleensä uutuudesta viehättyvät ihmiset löytäisivät ne uudestaan.

Omistan siis blogini vaatimattomalle hyväksikäytölle ja vaativalle hengenvenytykselle. Nyt, näin pian, mottoni on eritelty puhki, ja seuraa käytännön huomautuksia minulle ja blogini lukijoille.

Hiljattain pohdin nykyaikaista tiedonhankintaa. Se suoritetaan usein internetissä, nopeasti ja menestyksekkäästi ("menestyksekkäästi" tarkoittaa, että juuri oikea tieto löytyy). Joskus ennen, kun mottoja kirjoiteltiin enemmän, tieto hankittiin kirjastosta. Se oli hidasta eikä läheskään aina menestyksekästä, mutta jos aikaa oli - ja sitähän oli ainakin niillä, jotka tietoa ylipäätään hankkivat - muuta, "väärää" tietoa kertyi oikeaakin tietoa enemmän. Nykyään tällainen väärä tieto aiheuttaa kuulemma informaatioähkyä eli on epätoivottavaa, mutta joskus ennen väärä tietämys herätti yhtä paljon ihailua kuin iso maha ja krääsäntäyteinen barokkikoti. Mahan ja krääsän herättämä ihailu on vähentynyt, mikä on ehkä hyvä, mutta väärää tietämystä soisi jos ei ihailtavan ja kunnioitettavan niin ainakin suvaittavan, sillä... Ei sittenkään, suvaitseminen ei riitä: sitä pitää kunnioittaa, sillä väärä tietämys on meidän oikeutettu selviytymiskeinomme. Kun väärä tietämys on kyllin laajaa, sillä voi kätkeä sen tosiasian, että oikeaa tietoa ei löytynyt. Se ei voi olla epärehellistä, koska entisaikaisesti tietoa hankkiva ihminen on varmasti vaatimaton, hyveellinen ja kykenemätön pahaan. Miksi hän muuten käyttäisi aikaansa, joka nykyään on niin kallista, väärän tietämyksen kartuttamiseen?

Tähän päättelyyn nojautuen luotan blogikirjoituksissani väärään tietämykseeni enkä tule tarkistamaan yhtäkään faktaa internetistä enkä kotikirjastostani. Näin koettelen tietojani, muistiani ja hyveellisyyttäni; kunnioitan mottojen kulta-aikaa ja kieltämättä myös tavoittelen erikoisuutta, sillä en usko, että kovinkaan moni bloggaaja menettelee samoin.

Tämä oli ensimmäinen huomautus. Toinen on, että välttelen anteeksi pyytelemistä. Jos vaikuttaa siltä, että pyytelen jotain anteeksi, siitä saa huomauttaa. Tietysti muistakin asioista saa huomauttaa, myös faktojen tarkistamisesta, mutta pyydän lukijaani tarkistamaan faktat minulle valmiiksi, sillä itse haluan pysyä hyveellisenä. Sen sijaan kirjaa tai kirjastoa, jossa fakta on, saa suositella.

Muita huomautuksia ei ole. Mielessäni on neljä viisi blogikirjoituksen aihetta, ja etukäteisyleisön pyynnöstä yksi blogikirjoitus kissoista julkaistaneen myös ensimmäisten joukossa. Toivon, että ainakin ensimmäinen kirjoitus valmistuu vappuun mennessä (kissat ehkä syksymmällä).