Pakkasimme mukaan uimapuvut, pyyhkeet, vaatteita, tyynyjä, pussilakanoita, pesuaineita, syötävää, juotavaa, mausteita, astioita, ruokailuvälineitä, työkaluja, pitkän peräkärryn ja kissamme. Mökillä ei ollut vietetty montaakaan yötä viime vuosina puolisoni äidin kuoleman jälkeen, joten siellä ei ollut juuri muuta kuin tilaa, huonekaluja ja hyttysiä. Matkalla tutkin kännykältä maastokarttoja, joiden ihmeelliseen maailmaan olin tutustunut retkeillessäni kesäkuun alussa yksin Muuratsalossa, ja kertoilin puolisolleni mökkitien varrelta paikannimiä, joita hän ei ollut koskaan kuullut, vaikka oli viettänyt mökillä teini-iässä monia kesiä. Siitä se johtuikin, hän selitti, että hän oli ollut jo teini-ikäinen, kun hänen perheensä oli hankkinut mökin: hänelle ei ollut koskaan ehtinyt syntyä mökkiin niin läheistä suhdetta kuin pikkulapsesta saakka mökillä lomailleille ja käyneille tapaa syntyä. Toisaalta minulla ja hänellä oli joitain muistoja mökiltä ensimmäisiltä yhteisiltä vuosiltamme. Tiesin, että tällä kertaa emme ehtisi niiden parissa tunnelmoida, mutta odotin silti mukavaa vaihtelua taajama-arkeemme.
Puolisoni isä oli vastassa, kun saavuimme tapamme mukaan ja päivänvirkkuina perille vasta puolilta päivin, vaikka mökille oli vain korkeintaan puolentoista tunnin matka. Aivan kannoillamme seurasi omalla autollaan esikoisemme kummitäti, jolla oli pari vapaapäivää ja joka oli siksi myös tarjoutunut avuksi ja seuraksi. Sekavan järjestäytymisen jälkeen, kun vain osa matkatavaroista oli purettu, muut aikuiset olisivat heti halunneet ryhtyä työhön, mutta minä, jonka lounasnälkä yllätti aina pian kello kahdentoista jälkeen - tai jo aikaisemmin, jos olin sattunut syömään aamupalan viimeistään seitsemältä - huomautin, että eikö olisi syytä jo pian aloittaa ruoan laittaminen, jossa kuitenkin mökkiolosuhteissa kestäisi tunti pari. Kaikki ymmärsivät, että puheessani oli vinha perä, sillä mökille tuotiin käyttövesi lähteestä mökkitien varrelta. Pesuvesi nostettiin järvestä ja lämmitettiin saunan kiukaassa silloin kun saunottiin. Mökissä oli sähköt ja keittiössä sähköhella, mutta tiesin puolisoni ja hänen isänsä tahtovan käyttää ruoan valmistuksessa pihalla seisovaa puuhellaa, jonka lämmittäminen otti oman aikansa ja jolla järvestä nostettu pesuvesi lämmitettiin silloin kun ei saunottu. (Joskus pesuvesi saatettiin lämmittää myös sähköhellalla, mutta mieluiten vahingossa siten, että esimerkiksi ylimääräinen teevesi käytettiin hyödyksi.) Sade ei uhannut eikä hidastanut toimintaamme, mutta hyttyset, jotka eivät näyttäneet juuri välittävän pihahellan savusta, sitäkin enemmän. Onneksi olimme varautuneet hyönteiskarkotteella. Ja onneksi minulla oli mukanani eväspähkinäni, joita saatoin napostella odotellessani nälkäisenä ruokaa.
Tontilla kasvoi paljon puita, erityisesti kuusia. Jotkin niistä olivat niin isoja, että ne oli jo syytä kaataa, ja sitä oli suunniteltukin. Samaan aikaan mökille oli kuitenkin istutettu uusia taimia, kuten mänty ja vaahtera, joita meidän piti kastella mökillä ollessamme. Vuosia sitten istutettu tammi kasvoi jo hienosti. Järven puoleisella etupihalla puiden väliin oli ripustettu pyykkinaru, ja niiden vierestä kulki polku uudelle laiturille. Vain tuolla harvalla laatoituksella kivetyllä polulla saattoi välttyä paljaisiin jalkapohjiin tarttuvilta neulasilta ja pihkalta, joita oli etupihan puolella kaikkialla. Järven vesi virtasi rannasta katsoen vasemmalta oikealle, melko lähellä yläjuoksulla niemenkärjessä kohisi koski. Siksi uimavesi oli usein melko viileää kesälläkin, mutta nyt kesäkuussa oli ollut poikkeuksellisen lämmintä ja vähän virtaavassakin vedessä tarkeni mainiosti pulikoida. Lapset huomasivat sen pian ja innostuivat polskimaan laiturin välittömässä läheisyydessä, missä olin nimenomaisesti käskenyt heitä polskimaan, sillä vähänkin kauempana oli liian syvää etenkin täysin uimataidottomalle viisivuotiaallemme. Varmuuden vuoksi heidän ukkinsakin meni työssä kuumennuttuaan heidän seuraansa pulikoimaan.
Me muut aikuiset jaoimme työmme niin, että puolisoni raivasi varastoa, minä irrottelin nauloja kaatopaikalle tai polttopuiksi menevistä laudoista ja lapsemme kummitäti autteli vuoron perään meitä molempia. Työssä tuli kuuma ja oli välillä vaikea arvioida, missä järjestyksessä asioita kannatti tehdä, vaikka kyse oli yksinkertaisista toimenpiteistä. Vasta parin päivän päästä käsitin tehneeni virheen, kun halusin ensin irrottaa kaikista laudoista naulat, jotka ruosteisuuttaan kirskahtivat korvia raastavasti irrotessaan, ja vasta sitten sahata polttopuiksi kelpaavat pätkiksi: aika ei riittänyt molempiin vaiheisiin, ja jouduin lopulta pinoamaan lähes kaikki naulattomat laudat takaisin samaan paikkaan varaston seinän viereen räystään alle sen sijaan, että olisin saanut tuon paikan vapaaksi tikanheitolle - seinällä lautojen yläpuolella oli tikkataulu - ja suuremman osan laudoista pätkinä sisälle varastoon, josta puolisoni oli siihen mennessä ehtinyt raivata niille tilaa, kuten hänen tavoitteenaan oli ollutkin. Mutta en voinut mitenkään arvata, miten paljon aikaa ja energiaa mökillä kuluisi muihin asioihin ja kommelluksiin.
*
Puolisoni isä poistui mökiltä kahvin jälkeen noin kello viideltä autettuaan ensin teltan pystyttämisessä etupihalle. Olinkin unohtanut teltan matkatavaraluettelostani. Otimme sen mukaan lasten iloksi ja siksi, että siinä nukkuvat olisivat todennäköisesti paremmassa suojassa hyttysiltä kuin mökissä yöpyvät. Teltta oli neljän hengen teltta mutta pieni, enkä itse ollut erityisen innostunut nukkumaan siinä, mutta lapset saivat haluamaansa seuraa puolisostani ja kummitädistä. Minä asetuin mökin parvelle savupiipun takaiseen pimeään nurkkaan yhden hengen vuoteeseen, jossa puolisoni isällä oli ollut tapana nukkua silloin kun olin vieraillut mökillä ensimmäisen kerran ja ollut hyvin rakastunut puolisooni. Saunan lämmittämisen jälkeen paikassa olisi hyvin lämmin nukkua, mutta saunan lämmittäisimme vasta seuraavana iltana, ensimmäisenä iltana oli aivan liikaa muuta tekemistä ja opettelemista ja lapsille opettamista.
Mökin parvelle noustiin hieman vinoja portaita pitkin, jotka lähtivät leivinuunin vierestä. Leivinuunin eteen olimme sijoittaneet kissamme hiekkalaatikon ja ruokakupit. Kissaa varten mukana olivat myös valjaat ja talutushihna, mutta emme ikinä ehtineet ulkoiluttaa sitä tai edes kehitellä sille pihalta paikkaa, johon jättää hihnaan ympäristöä nuuskimaan. Sen ainoaksi ulkoiluksi muodostuivat käynnit mökin parvekkeella, jonne pääsi parvelta kaksilehtisestä ovesta. Kun lapset avasivat oven kissalle, he eivät saaneet sitä koskaan kunnolla suljettua, huomasin hyvin pian, ja näin he tulivat laskeneeksi sisään hyttysiä. Enemmän noita kiusankappaleita kuitenkin tunkeutui etuovesta kuistilta, missä niitä oli koko ajan runsaasti, niin että ensimmäisen päivän jälkeen keskityimme ruokailemaan sisällä. Kumma kyllä nukuin ensimmäisen yön levollisesti, ja seuraavana päivänä minulle selvisi, mistä se luultavasti johtui: alakerran keittiönurkkauksen pistorasiassa hehkui punaisena Raid Liquid Electric -hyttyskarkotin, josta vapautui huoneilmaan verenimijät poissa pitävää "tehoainetta". Kun olin vuosia aiemmin yöpynyt mökillä, olin hädin tuskin saanut nukuttua hyttysiltä, jotka eivät kuulemma muita kiusanneet juuri lainkaan, mutta nyt niiden torjuntaan oli viimein panostettu. Ehkä tällä mökillä viihtyisi jatkossa useamminkin.
Toisen päivän ohjelmaan kuului peräkärryn täyttäminen roskalla ja roinalla ja kaiken kuskaaminen Äänekoskelle jätteidenvastaanottoon, joksi kaatopaikkaa nykyään kutsutaan. Matkalla pysähdyimme lähteellä täyttämässä juomapullomme jääkylmällä vedellä. Lähteellä oli jos mahdollista vielä enemmän hyttysiä kuin mökin kuistilla, todellinen verenimijöiden massakokoontuminen. Raikkaasta vedestä, jota ottamaan täytyi kyykistyä niin että hyttyset pääsivät oikein kunnolla iskemään, sai maksaa kalliin ja kutisevan hinnan. Mökkitiellä matelemisen jälkeen pääsimme uudelle asfaltille, jota jatkui melkein perille asti, Äänekoskella on rakennettu niin paljon uutta tietä viime aikoina. Sillä välin kun lajittelimme roskat ja tyhjensimme peräkärryn paahteessa, lapset leikkivät auton takapenkillä. Kuten kaikilla käyttämilläni lajittelupihoilla, tälläkin jätelavat olivat sellaisessa järjestyksessä ja peräkärrymme pakattu sellaiseen järjestykseen, että jouduimme tekemään toisen kierroksen pihan poikki. Lisäksi minun oli ja on aina vaikea erottaa toisistaan erilaisia puujätteitä - käsittelemätön puu, käsitelty puu, kyllästetty puu, maalattu puu. Kun ne ovat kyllin vanhoja, ne näyttävät kaikki melko lailla samalta, harmaalta ja laholta. Tein kuitenkin parhaani, ja kuten kaikilla lajittelupihoilla, peräkärry tyhjeni lopulta.
Ajoimme Äänekosken keskustaan ostamaan hyvin ansaitut jäätelöt ja joitain mökiltä vielä puuttuvia tarvikkeita, kuten voiveitsen, jota emme löytäneet kaupastakaan. Sitten söimme tuutteja kadulla kävellen ja huomasimme kadun toisella puolella kirpputorin, jonne menimme jäätelöistä päästyämme. Sieltäkään emme löytäneet voiveistä, mutta löysimme paljon halpoja lautasia, pieniä hörppymaljoja ja lapsille uuden lelun sillä ehdolla, että he olisivat kilttejä. Yhdessä palapelissä ei ollut hintaa, joten emme voineet ostaa sitä. Samantekevää, iltapäivä oli jo pitkällä ja minulla oli nälkä.
Paluumatkalla täytimme vesikanisterit lähteellä ja saimme lisää hyttysenpistoja. Kun pääsimme takaisin mökille, iltapäivä oli vielä pidemmällä ja minulla vielä kovempi nälkä. Kummitädillä oli jo kiire lähteä kotiin kissojaan hoitamaan, joten hän ei jäänyt syömään. Laitoimme ruoan nopeasti ja palasimme työhömme, vaikka oli jo myöhä. Varastolla oli vielä paljon tekemistä eikä kaikki jäte ollut sopinut yhteen kuormaan, osa rojuista oli vietävä Mustankorkealle matkalla kotiin. Lapset alkoivat tuskastua hyttysiin mutta menivät silti uimaan. Olin nostamassa puolisoni avuksi painavia pölkkyjä sivuun varaston lattian tutkimiseksi, kun vanhempi tyttäremme huusi rannasta. Puolisoni käsitti sekunnin murto-osaa nopeammin kuin minä, että kyse ei ollut tavallisista leikkihuudoista vaan todellisesta hädästä, ja juoksi pikavauhtia laiturille. Sieltä näimme lapsemme vierekkäin vedessä, vanhemman seisovan syvällä huolestuneen näköisenä ja nuoremman hänen vieressään pää veden alla niin, että vain hieman päälakea näkyi pinnalla. Puolisoni syöksyi suoraan veteen vaatteet päällä hakemaan lapset pois, etenkin sen, josta näkyi vain vähän päälakea.
Kaikki nousivat vedestä vettä valuvina ja istahtivat mökin kuistille. Nuorempi tyttäremme oli vesileikkien tiimellyksessä ajautunut metrin päähän laiturista ja heti liian syvälle. Vanhempi tytär oli yrittänyt auttaa häntä mutta joutunut melkein itse pulaan sitä tehdessään ja huutanut sitten heti apua. Onneksi hänellä oli kuuluva ääni ja hän oli käyttänyt sitä heti, ja onneksi nuorempi tytär oli veden alle jouduttuaan pitänyt silmänsä ja suunsa kiinni odottaessaan pelastusta ja pysynyt paikallaan. Melko pian hän avasi hitaasti silmänsä näyttäen kuin juuri unesta havahtuneelta. Puolisoni ja vanhempi tyttäreni, jotka olivat säikähtäneet pahimmin, itkivät äänekkäästi helpotuksesta. Hain heille pyyhkeet ja kehotin kaikkia pukemaan kuivat vaatteet päälle. Sillä välin minä väänsin puolisoni litimärät vaatteet vähemmän tippuviksi ja ripustin ne narulle kuivumaan. Sitten menimme sisälle rauhoittumaan ja lepäämään emmekä enää jatkaneet töitä sinä iltana. Myöhemmin puolisoni heitti kastuneet työkenkänsä roskiin.
*
Muut menivät taas telttaan nukkumaan. Minuakin pyydettiin sinne nyt, kun siellä oli tilaa, mutta kieltäydyin, sillä tiesin, että nukkuisin huonosti lasten vieressä, vaikka hyttysiltä saisikin olla rauhassa. Ratkaisu tuntui minusta pahalta, sillä kaiken jälkeen olisi kai ollut paikallaan nukkua niin sanotusti perhepedissä. Vetosin siihen, että jaksaisin seuraavana päivänä paremmin työskennellä, jos saisin yhtä hyvät yöunet kuin edellisenä yönä, mutta kävikin niin, että makasin pitkään valveilla ja jouduin nousemaan sängystä käydäkseni vessassa. Koska oli lämmintä, en jaksanut pukeutua muuten kuin panemalla sandaalit jalkaani. Mennen tullen huussiin jouduin huitomaan hyttysiä kimpustani, mennen tullen laiturille käsiä pesemään myös. Kun olin ohittamassa telttaa, puolisoni pisti päänsä esiin teltan aukosta ja hämmästyi nähdessään minut alasti teltan edustalla. Selitin, mitä olin tekemässä. Hän näytti jo selvinneen kovasta kokemuksestamme, ei ollut minulle vihainen vaan antoi iltasuukon ja kömpi takaisin telttaan.
Yöllä näin outoa unta, joka ei liittynyt mitenkään illan järkyttävään läheltä piti -tapahtumaan. Olin jonkun espanjaa osaavan ystäväni, erään ikäiseni naisen, seurassa. Menimme yhdessä johonkin oppilaitokseen, jonka käytävillä kuljeskeli sekä normaalisti pukeutuneita että täysin alastomia ihmisiä. Kaikki elehtivät hillitysti niin, että tuntuivat jotenkin tiedostavan tilanteen outouden, mutta käyttäytyivät silti aivan luontevasti kuin mikään ei olisi hullusti. Meidät otti vastaan (pukeissa oleva) nainen, joka näytti selvästi ja röyhkeästi nauttivan minun hämmennyksestäni - ystäväni ei ollut läheskään yhtä hämillään kuin minä - mutta kohteli meitä kuitenkin ystävällisesti. Ainakin siihen asti, kunnes ajautui ystäväni kanssa väittelyyn. He väittelivät aiheesta, jota en täysin ymmärtänyt ja hallinnut. Se oli puoliakateeminen väittely jostain yhteiskunnallisesta aiheesta, ja minun olisi kai pitänyt osata espanjaa ymmärtääkseni sitä paremmin, vaikka he väittelivätkin suomeksi. Lopulta he suuttuivat toisilleen ja meidän piti lähteä ennen kuin minä ehdin kunnolla tajuta, miksi olimme oppilaitokseen tulleetkaan. Sitten istuin ystäväni kanssa taksissa. Oli pimeää ja satoi vettä. Minä istuin takaistuimella, ystäväni edessä. Ystäväni keskusteli taksinkuljettajan kanssa, en jostain syystä saanut selvää heidän puheestaan. Äkkiä ystäväni kääntyi katsomaan minua. Hän nousi istuimeltaan ja pyrki auton liikkuessa takaistuimelle etuistuinten välistä. Hän oli ketterä. Taksinkuljettaja ei puuttunut asiaan. Tuli yhä pimeämpää, en erottanut ystävääni enää kokonaisena, hän oli liian lähellä minua. Sisätila muuttui yhtä hämäräksi ja sumeaksi kuin ulkoilma, ja kaikki äänet hävisivät. Tunsin hänen huulensa omiani vasten, ne polttivat. Ystäväni alkoi riisua housujaan ahtaassa tilassa, se kävi yllättävän nopeasti...
Samassa heräsin lasten kirkkaisiin ääniin ja siihen, että minun piti päästä vessaan. Tällä kertaa pukeuduin. Aamupalan jälkeen palasimme työmaallemme miettimään, mitä vielä ehtisimme tehdä niin, etteivät paikat seuraavana päivänä lähtiessämme näyttäisi työmaalta eikä ruohikon kätköihin jäisi nauloja ja ruuveja tai vähemmänkään vaarallista roskaa. Käytännössä meidän oli päätettävä urakka kunniallisesti puolitiehen. Kun nypin lautakasojen alta paljastuneesta maan ja lahopuun sekaisesta sotkusta vanhoja muovin- ja kattohuovanpaloja, pohdin usein, mitä muinaiset "rakentajat" noin viisikymmentä vuotta sitten olivat ajatelleet rakentaessaan kivijalattoman varaston ja oliko aherruksessamme mitään järkeä, hökötyshän sortuisi kuitenkin ennen pitkää kuin niiden kahden tyhmän porsaan talot, mutta kun kävin välillä sisällä varastossa katsomassa, mitä puolisoni oli saanut aikaan, en voinut jättää työtä kesken. Siinä missä minä turhauduin ja hermostuin, puolisoni väsyi ja vajosi ajoittain epätoivoon. Minä aloin viskellä roskia yhä vihaisemmin joko suoraan peräkärryyn tai jätesäkkeihin, puolisoni löi päänsä kattonaulaan.
Jossain vaiheessa, kun olimme lopen väsyneitä siivoamiseen, puolisoni meni käymään sisällä juomassa vettä. Olimme jättäneet lapset leikkimään sinne, jottei meidän tarvitsisi pelätä, että he hukkuvat. Pian näin vanhemman tyttäreni tulevan ovesta ulos itkuisena ja kuulin sisältä puolisoni vihaista huutamista. En ehtinyt mökkiin katsomaan, mitä oli tapahtunut, kun puolisoni jo käveli kuistille pari mattoa sylissään ja alkoi kiihtyneenä selittää, minkä sotkun lapset olivat saaneet aikaan. Reagoin hänen kiihtymykseensä kiihtymällä itsekin ja aloin niin ikään huutaa lapsille. Huusimme heille vuorotellen yrittäen kuunnella toisiamme, jotta emme toistaisi turhaan asioita, joita ei ollut tarpeen toistaa, ja jotta toistaisimme asiat, jotka oli tarpeen toistaa. He olivat olleet kertakaikkisen tuhmia ja tyhmiä: Koska heistä oli hauskaa, että kissamme kävi välillä mökin toisen kerroksen parvekkeella ulkoilemassa, he olivat päättäneet kuljettaa myös kissan hiekkalaatikon yläkertaan. (He olivat maininneet tästä neronleimauksellisesta leikki-ideastaan heti ensimmäisenä päivänä, jolloin olimme nimenomaisesti kieltäneet heitä tekemästä niin ja koskemastakaan hiekkalaatikkoon, ja he olivat tuntuneet ymmärtävän asian.) Jostain syystä, jota emme lasten itkuisesta selittelystä pystyneet käsittämään, he eivät olleet ainoastaan lähteneet viemään hiekkalaatikkoa yläkertaan asti vaan olivat myös jättäneet viemättä sen sinne asti. He olivat jättäneet hiekkalaatikon portaisiin. Vinoihin, kapeisiin, jyrkkiin portaisiin. Hiekkalaatikko, jonka "hiekka" oli kuivaa sahanpurua ja sytykkeiksi kelpaamatonta halonhakkuujätettä, puu-, kaarna- ja tuohisilppua, oli kaatunut portaissa. Koska laatikko ei ollut ollut täysin puhdas, seuraukset olivat olleet tuhoisat. Likaista kissanhiekkaa oli levinnyt portaisiin, olohuoneen ja ruokailutilan lattialle, matoille, nojatuoleille, portaiden alla sijaitsevan lipaston päälle ja taakse, lipaston päällä säilytettäviin esineisiin ja moniin muihin paikkoihin. Siivoamiseen menisi monta tuntia. Sättiessään lapsia puolisoni, joka oli jo kyllin väsynyt varastontyhjennysurakasta, itki sitä, miten ajattelemattomia ja tottelemattomia lapsemme olivat, ja komensi heidät auttamaan siivoamisessa. Siihen he sentään ymmärsivät ryhtyä. Matonpesusta he eivät kuitenkaan olisi selviytyneet, joten se jäi minun tehtäväkseni. Kun kannoin sangoilla vettä järvestä matonpesupaikkana toimivalle pöydälle, joka sijaitsi hieman sivummalla etupihalla, välillä kuistilla käyneet lapset kysyivät minulta, mitä oikein tein kahdella sangollani. Tiuskaisin heille pysähtymättä, että heidän typeryytensä vuoksi jouduin nyt pesemään mattoja enkä esimerkiksi ehtinyt pelaamaan heidän kanssaan krokettia, jota muuten olisimme voineet yhdessä iloiten harrastaa.
Välikohtauksen ja sen jälkiselvittelyiden jälkeen oli pakko laittaa taas ruokaa. Tällä kertaa valmistimme sen sähköhellalla, olimme jostain syystä hieman voimattomia. Kun kävimme ruokapöytään, vilkaisin mökin pihalle ja huomasin äkkiä, että yhdestä linnunpöntöstä poistui lintu vähän liian putoavaisella tavalla ja kömpelösti ollakseen linnunpoikasen isä tai äiti. Sen täytyi olla itse linnunpoikanen, tarkemmin sanottuna sinitiaisen poikanen. Kerroin havainnostani muille, ja sitten me kaikki vahtasimme pönttöä aitiopaikalta. Sieltä lähti toinenkin poikanen, joka räpisteli hieman eri suuntaan kuin ensimmäinen. Seuraava onnistui laskeutumaan viereiseen puuhun, joka olikin vain puolentoista metrin päässä. Pieniä sinitinttejä tuli aina vain lisää, yhteensä ehkä seitsemän tai kahdeksan. En ollut koskaan ennen nähnyt poikasten lähtevän pesästä, mutta silloin toivoin hartaasti, että näkisin näiden sinitiaisten lisäksi vielä ainakin kerran.
*
Linnuista puheen ollen olin aikaisemmin ilmoittanut lapsille myös havainnostani, että sorsaperhe ohitti mökin laiturin oikealta vasemmalle eli vastavirtaan. Lapset juoksivat paikalle niin äänekkäästi, että sorsat lisäsivät solmuja ja vaihtoivat kurssin kohti vastarantaa, emmekä saaneet ihailla niitä niin läheltä kuin ehkä olisimme saaneet, jos lapset olisivat lähestyneet niitä maltillisemmin. Muistin kesän ennen lapsia, jolloin olin puolisoni kanssa ollut mökillä, kun sorsat olivat nousseet rohkeasti silloiselle laiturille tepastelemaan. Olin enemmän pettynyt lasteni hätäisyyteen kuin sorsien arkuuteen. Ajattelin, että minäkin varmasti haluaisin kauemmas lapsistani, jos olisin sorsa. Ja itse asiassa myös siinä tapauksessa, etten olisi sorsa. Mutta minulla oli vain tämä perhe eikä lapsiaan voi valita, hyvä jos puolisoakaan.
*
Varastotyömaa oli saatava jonkinlaiseen kuntoon ennen tulevaa yötä, jolloin oli luvassa ukkosta. Puolisoni totesi, että mökki sijaitsi paikassa, johon ukkonen osui hyvin helposti, jos sellaista pienelläkin todennäköisyydellä ennustettiin, ja toimimme sen mukaisesti: suljimme peräkärryn kuomun, keräsimme ulkoa kaiken irtaimen ja kastuessaan pilalle menevän ja purimme teltan. Teltan purkaminen oli nopeampaa ja helpompaa kuin sen pystyttäminen, mutta jostain syystä en yhtäläisesti käden käänteessä kuin viimeksi onnistunut pakkaamaan sitä sen pussiin, vaan pussi alkoi ratkeilla ja repeillä, kun yritin väkisin rutata ja tunkea telttaa sen sisään ja vetää pussin vetoketjua kiinni. Pussin oli täytynyt kutistua sitten viime kerran, vaikkei sitä tietenkään ollut pesty. Puoliso tuli rauhoittamaan minua sanomalla, että ei pussia ollut tarpeen saada ihan kiinni, ja niin sen vetoketju jäi puoliksi auki.
Avasimme mökin olohuoneen vihreän vuodesohvan lapsille nukkumapaikaksi. Huomasimme oudon jäljen yhdessä sen tyynyssä ja arvelimme, että sitä oli varmaankin hiiri nakertanut, mökillä oli tiettävästi jyrsijöitä. Levitimme lakanan sen päälle. Puolisoni halusi nukkua lattialla lasten vieressä eikä tulla yläkertaan, missä oli hänen mielestään liian kuuma. Minä puolestani en vain jaksanut laittautua makuulle hänen viereensä, sillä olohuoneessa oli jo muutenkin ahdasta, siellä oli turhan paljon nojatuoleja. Nukuin siis viimeisenkin yön yläkerrassa, mutta hyvin levottomasti. Kun lapset olivat lopultakin hiljentyneet ja olin saamassa unen päästä kiinni, jyrähtely alkoi ja voimistui nopeasti. Eikä mennyt kauan, kun vettä alkoi sataa kaatamalla. Ja se ainoa ilmeisesti mutatoitunut hyttynen, johon Raid Liquid Electric ei näyttänyt tehoavan, inisi vuoteeni välittömässä läheisyydessä koko yön näyttäytymättä tai edes imemättä vertani kertaakaan. Ja koska en päässyt uneen, jouduin vähän väliä käymään ulkona huussissa, usein vesisateessa. Eikä minua juurikaan lohduttanut, että puolisollani oli sama ongelma, sillä en ole erityisen hyvä valvoja. Kun aamu koitti, katsahdin väsyneenä sisäkattoon ja näin viimein vilaukselta hyttysen, jota en yön aikana ollut löytänyt, vaikka olin metsästänyt sitä otsalampun kanssa. Yritin nyt tappaa sen, mutta olin liian hidas.
Onneksi olimme lähdössä iltapäivällä kotiin, en olisi pidempään mökkireissua jaksanut. Teimme jotain mukavaa yhdessä ennen lähtöä. Minä yritin heittää lasten kanssa tikkaa, mutta he olivat liian pieniä eivätkä saaneet tikkoja jäämään tauluun kiinni. Krokettia emme pelanneet. Emme ehtineet ulkoiluttaa kissaamme, mutta sisäkissa se onkin. Ehkä emme tehneet muuta kuin kävimme lopuksi yhdessä uimassa, sitä ennen oli niin paljon tekemistä ja valmisteltavaa ja muistettavaa. Olin viestitellyt netissä naapurikuntamme kaatopaikan kanssa siitä, voiko vanhan ruohonleikkurin tuoda sinne, ja saanut vastauksen, että se on metalliromua, kunhan sen tankin tyhjentää bensiinistä. Tankki oli ollut lähes tyhjä, mutta otimme senkin vähän talteen - läikyttäen vain hieman nurmikolle, sillä tankin tyhjentäminen oli vaikeaa. Ruohonleikkurin ja muun rautaromun lisäksi oli lähinnä käsiteltyä puuta, käsittelemätöntä puuta, lahoa puuta, harmaata puuta, kyllästettyä puuta ja niin edelleen. Ja tietenkin monta säkillistä epämääräistä sekajätettä varaston maalattialta ja seinien ympäriltä ulkoa.
En koskaan kutsu meitä karavaaniksi, mutta mökiltä täyden peräkärryn ja takakontin kanssa lähtiessämme olisin voinut todeta, että nyt tämä meidän karavaanimme lähtee vihdoin liikkeelle.
Kaatopaikalla ihmettelin montaa asiaa. Kun kysyin, missä muovijätteiden keräysastia on, nuoret työntekijät neuvoivat panemaan ne sekajäteastiaan. Olin vähän järkyttynyt. Toisen kerran hämmästyin, kun yksi nuorista miehistä istuskeli keräyslavan reunalla, sillä hänhän oli siinä kaatopaikan asiakkaiden tiellä, joku olisi voinut vahingossa heittää hänen päälleen likaisen ja repaleisen suojapeitteen tai homeisen tuolin. Kolmanneksi päivittelin jälleen sitä, miten olisi pitänyt pystyä erottamaan toisistaan monta erilaista puutavaraa. Sitä mukaa kun peräkärryn pohja alkoi näkyä, puu oli yhä silppuisempaa ja vaikeammin tunnistettavaa. Lajittelu on hieno keksintö, mutta se on näemmä tarkoitettu vain alle viisikymmentävuotiaalle materiaalille, josta vielä näkee, mitä se on tai on ollut. Se, mikä unohdetaan ja laiminlyödään, on seka- tai ongelmajätettä, sillä tuottaa ongelmia selvittää, mitä jätettä se on. Varsinkin kun selvittelijä on usein eri ihminen kuin se, joka on unohtanut ja laiminlyönyt.
Miten ihanaa päästä kotiin juhannukseksi.
Pesimme kolme koneellista pyykkiä. Kolmannen loppulinkouksessa pesukone hajosi.
Onneksi olimme lähdössä iltapäivällä kotiin, en olisi pidempään mökkireissua jaksanut. Teimme jotain mukavaa yhdessä ennen lähtöä. Minä yritin heittää lasten kanssa tikkaa, mutta he olivat liian pieniä eivätkä saaneet tikkoja jäämään tauluun kiinni. Krokettia emme pelanneet. Emme ehtineet ulkoiluttaa kissaamme, mutta sisäkissa se onkin. Ehkä emme tehneet muuta kuin kävimme lopuksi yhdessä uimassa, sitä ennen oli niin paljon tekemistä ja valmisteltavaa ja muistettavaa. Olin viestitellyt netissä naapurikuntamme kaatopaikan kanssa siitä, voiko vanhan ruohonleikkurin tuoda sinne, ja saanut vastauksen, että se on metalliromua, kunhan sen tankin tyhjentää bensiinistä. Tankki oli ollut lähes tyhjä, mutta otimme senkin vähän talteen - läikyttäen vain hieman nurmikolle, sillä tankin tyhjentäminen oli vaikeaa. Ruohonleikkurin ja muun rautaromun lisäksi oli lähinnä käsiteltyä puuta, käsittelemätöntä puuta, lahoa puuta, harmaata puuta, kyllästettyä puuta ja niin edelleen. Ja tietenkin monta säkillistä epämääräistä sekajätettä varaston maalattialta ja seinien ympäriltä ulkoa.
En koskaan kutsu meitä karavaaniksi, mutta mökiltä täyden peräkärryn ja takakontin kanssa lähtiessämme olisin voinut todeta, että nyt tämä meidän karavaanimme lähtee vihdoin liikkeelle.
Kaatopaikalla ihmettelin montaa asiaa. Kun kysyin, missä muovijätteiden keräysastia on, nuoret työntekijät neuvoivat panemaan ne sekajäteastiaan. Olin vähän järkyttynyt. Toisen kerran hämmästyin, kun yksi nuorista miehistä istuskeli keräyslavan reunalla, sillä hänhän oli siinä kaatopaikan asiakkaiden tiellä, joku olisi voinut vahingossa heittää hänen päälleen likaisen ja repaleisen suojapeitteen tai homeisen tuolin. Kolmanneksi päivittelin jälleen sitä, miten olisi pitänyt pystyä erottamaan toisistaan monta erilaista puutavaraa. Sitä mukaa kun peräkärryn pohja alkoi näkyä, puu oli yhä silppuisempaa ja vaikeammin tunnistettavaa. Lajittelu on hieno keksintö, mutta se on näemmä tarkoitettu vain alle viisikymmentävuotiaalle materiaalille, josta vielä näkee, mitä se on tai on ollut. Se, mikä unohdetaan ja laiminlyödään, on seka- tai ongelmajätettä, sillä tuottaa ongelmia selvittää, mitä jätettä se on. Varsinkin kun selvittelijä on usein eri ihminen kuin se, joka on unohtanut ja laiminlyönyt.
Miten ihanaa päästä kotiin juhannukseksi.
Pesimme kolme koneellista pyykkiä. Kolmannen loppulinkouksessa pesukone hajosi.
*
Heinäkuun puolivälissä kävimme uudestaan mökillä. Tällä kertaa meillä ei ollut mukanamme peräkärryä eikä telttaa ja olimme siellä vain yhden yön. Emme siivonneet varastoa, sillä se oli jo tehty, mutta sivelimme neljä terassituolia ja yhden pöydän ruskealla puuöljyllä. Se ei ollut isokaan urakka, sillä puolisoni hoiti suurimman osan. Kävelimme lasten kanssa läheiselle kankaalle poimimaan ensimmäisiä mustikoita. Soutelimme järvellä, olimme hankkineet kaikille pelastusliivit. Kun olimme soudelleet viitisentoista minuuttia, vanhempi tyttäreni huudahti riemuissaan: "Emme ole vielä kertaakaan pudonneet järveen!" Soudimme kaislikkoon lähelle koskea. Näimme joutsenperheen ja sorsaperheen etäältä. Uimme ja saunoimme. Pelasimme krokettia etupihalla, josta pallot vierivät laiturille päin, mutta ehdimme aina pysäyttää ne ennen kuin ehtivät veteen asti. Heittelimme liitokiekkoa ja potkimme palloa. Lapset kiukuttelivat jostain pikkuasiasta, mutta en enää muista, mistä. Hyttysiä oli paljon vähemmän, ne eivät häirinneet yöunta lainkaan. Vesi oli viileämpää ja virkistävämpää. Uin monta kertaa aurinkoon eli niin kauas varjoisesta rannasta, että näin valon.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti