Lauantaina 4. lokakuuta televisiossa esitettiin jälleen kerran piirroselokuva, jota ei kuitenkaan esitetä kyllin usein: Eläköön, Jaska Jokunen! Minua harmitti, että elokuva jäi näkemättä ja tallentamatta, koska minulla on se vain videokasetilla enkä jaksa kaivaa VHS-nauhuria varastosta - tuskin enää muistan, miten se asennetaankaan. Löysin sentään elokuvan YouTubesta ja katsoin sen, ties kuinka monennen kerran. Eläköön, Jaska Jokunen! (1969) on lempielokuvani, jonka olen nähnyt kymmeniä kertoja.
Joskus 1990-luvun vaihteessa tai alussa taisin nähdä elokuvan ensimmäisen kerran ja nauhoittaa sen. Samoihin aikoihin tuli tv:stä myös toinen Tenavat-elokuva, Ressu lähtee maailmalle (1972). Tykkäsin pitkään enemmän siitä, koska se oli hauskempi (olivathan siinä mukana myös Kaustinen ja Piparminttu-Pipsa). Sitten tapahtui se, mikä yleensäkin tapahtuu siirryttäessä lapsuudesta teini-ikään: aivoni alkoivat suoriutua abstraktista ajattelusta, eikä mikään ollut enää entisensä. Tajusin pian, että Ressu lähtee maailmalle oli filosofiselta sisällöltään paljon ontompi kuin Eläköön, Jaska Jokunen! ja aloin samastua enemmän Jaska Jokuseen kuin Ressuun, joka oli toisessa elokuvassa selvemmin pääosassa.
Hyödynsin elokuvaa yläasteella äidinkielessä ja englannissa. Pidin äidinkielen esitelmän, jossa näytin videolta elokuvan alkukohtauksen - sen, missä Jaska rakentaa itselleen leijan ja yrittää saada sen lentämään - ja puhuin jotain Rod McKuenin tuossa kohtauksessa esittämästä elokuvan nimikkolaulusta "A Boy Named Charlie Brown". (Rakastan sitä laulua: hyräilin ja lauleskelin sitä teini-ikäisenä tämän tästä. Viimeksi maanantaina, kun olin taas kuullut sen ja mennyt ostoksille Korson K-Supermarketiin, lauloin sitä puoliääneen kaupan heviosastolla.) Esitelmän aiheena oli muistaakseni elokuvamusiikki. Englannissa kirjoitin elokuvasta esseen ja pohdiskelin hieman sen sanomaa. Eläköön, Jaska Jokunen! loppuu jokseenkin yllättävästi.
Elokuva siis alkaa, kun Jaska rakentaa leijan ja yrittää lennättää sitä. Hän toteaa pian, ettei siitä tule mitään, ja pyytää Tellua viemään leijan pois silmistään. Tellu heittää leijan koppinsa päällä nukkuvalle Ressulle, joka tarttuu naruun muuten liikahtamattakaan - ja saa heti leijan kohoamaan kaikkien muiden lasten leijoja korkeammalle.
(Oikeastaan elokuvassa on alkutekstejä ja leijakohtausta ennen vielä prologi, jossa Jaska, Tellu ja Eppu makaavat selällään nurmikolla ja katselevat pilviä. Tellu toteaa, että pilvet ovat kauniita ja että niitä voisi katsella päivät pitkät. Hän sanoo, että mielikuvitusta käyttämällä pilvissä voi nähdä vaikka mitä. Sitten hän kysyy Epulta, mitä tämä näkee pilvissä. Eppu vastaa näkevänsä Hondurasin kartan, pyhän Tapanin kivityksen ja taidemaalari-kuvanveistäjä Thomas Eakinsin profiilin. Tellu toteaa, että se oli hyvin nähty. Sitten hän kysyy, mitä Jaska näkee. Jaska vastaa, että aikoi sanoa nähneensä "hepan" ja "leluankan", mutta muutti mielensä.)
Elokuva jatkuu kauden ensimmäisen baseball-ottelun kuvauksella. Jaska, joukkueen johtaja, puhkuu intoa, ja Ressu soittaa LP-levyltä kansallislaulun, Tähtilipun, juhlistaakseen kauden avausta ennen pelin alkamista. (Kai Tähtilippu kirjoitetaan kursiivilla niin kuin Marseljeesikin? "Maamme" puolestaan kirjoitetaan vain lainausmerkkeihin, koska Suomi on niin pieni maa, ja siksi sen kansallislaulu menee samaan kategoriaan esim. Jukka Virtasen sanoittaman "Pornolaulun" kanssa.) Peli sujuu huonosti, ja jossain vaiheessa Tellu juoksee syöttökummulle ja neuvoo Jaskaa syöttämään "mehiläisen". Ilmeisesti "mehiläinen" on häijy syötty, koska Jaska kieltäytyy sanoen, että se ei olisi oikein. Tellu suuttuu Jaskan asenteesta, ja koko joukkue kerääntyy syöttökummulle keskustelemaan moraalista ja huomauttamaan, että historia on täynnä moraalittomuutta. Esiin tuodaan muun muassa lasten ristiretki, luonnonsuojeluasiat ja se, miten uudisasukkaat kohtelivat intiaaneja.
Peli päättyy Tenavien joukkueen häviöön; se ei saa ainuttakaan juoksua. Jaskasta tuntuu, ettei hän onnistu ikinä missään. Eppu yrittää lohduttaa häntä kertomalla, että häviöstä oppii enemmän. Keskustellessaan pojat pelaavat ristinollaa, jonka Eppu voittaa.
Alakuloinen Jaska Jokunen menee psykiatrin vastaanotolle. Psykiatrina toimii Tellu. Hän "hoitaa" Jaskaa näyttämällä tälle diakuvia tämän vioista, kuten koordinaatiokyvyn puutteesta, tyylitajuttomuudesta ja lihavuudesta, joka Tellun mukaan vaivaa myös Jaskan nenää ja varpaita. Jaska ei kestä katsoa kaikkia dioja vaan juoksee ulos. Sitten Tellu ehdottaa Jaskalle, että tämä potkaisisi (amerikkalaista) jalkapalloa, jota Tellu pitelisi pystyssä Jaskaa varten. Siten Jaska voisi symbolisesti potkaista huolensa pellolle. Jaska epäilee, että Tellu vetää jalkapallon viime hetkellä pois hänen nenänsä edestä niin, että Jaska lentää selälleen. Tellu saa kuitenkin Jaskan suostuteltua potkuun - tai sen yritykseen, sillä tietenkin Tellu vetää jalkapallon viime hetkellä pois Jaskan nenän edestä niin, että tämä lentää selälleen. Sen jälkeen Tellu näyttää kohtauksen Jaskalle hidastettuna videolta osoittaakseen tämän huonot luonteenpiirteet, joista Jaskan epätoivoiset irvistykset todistavat.
Psykiatrisen hoidon jälkeen Jaska on entistä masentuneempi. Matkalla kouluun Epun kanssa Jaska törmää Telluun ja kahteen muuhun tyttöön (joiden nimiä en nyt muista), jotka ehdottavat ivallisesti, että Jaska osallistuisi koulun tavauskilpailuun. Eppu ottaa ehdotuksen tosissaan ja suosittelee sitä Jaskalle, ja tämäkin innostuu ajatuksesta, koska sanoo tuntevansa monta vaikeaa tavaussääntöä. Tämän kuultuaan tytöt nauravat ja esittävät Jaskalle pilkkalaulun "Failure Face", joka viittaa Jaskan kasvonpiirteiden oletetusti ilmentämään häviäjäluonteeseen. Jaska sisuuntuu ja ilmoittautuu tavauskilpailuun. Sitten hän lukee sana- ja kielioppikirjoja Epun kanssa mukaansatempaavan kielioppilaulun "I Before E Except After C" tahdissa. Laulun nimi on eräs tärkeä englannin kielen oikeinkirjoitussääntö, johon ei ilmeisesti ole montaa poikkeusta.
Seuraavana päivänä on tavauskilpailu. Jaska luovii loppuun asti hienosti, kunnes saa sanan perceive. Se tuottaa Jaskalle hankaluuksia, koska sen tavaaminen oikein edellyttää juuri tuon vaikean "I before E except after C" -säännön muistamista. Onneksi Ressu seuraa kilpailua luokkahuoneen ikkunan takana ja alkaa oikealla hetkellä soittaa munniharpullaan kielioppilaulun melodiaa, jonka Jaska kuulee ja muistaa sitten heti, miten perceive pitää tavata. Jaska voittaa kilpailun, ja koko koulu juhlii häntä sankarinaan.
Onnellinen Jaska kuvittelee, että urakka on ohi, mutta muut Tenavat huomauttavat, että se oli vasta alkua ja että nyt Jaskan täytyy alkaa valmistautua kansalliseen tavauskilpailuun. Tellu, joka haluaa Jaskan managerina 10 - 20 prosenttia kaikista voitoista, korostaa, että koko koulun maine on Jaskan harteilla. Niin Jaska saatellaan suurin odotuksin bussiin, joka vie hänet kaupunkiin valmistautumaan suureen tavauskilpailuun. Eppu haluaa antaa Jaskalle onnenamuletiksi rakkaan riepunsa. Jaska vastustelee, koska Eppu kyynelehtii, mutta ottaa lopulta rievun ja lähtee matkaan, vastuunsa painamana.
Pian Eppu alkaa potea vieroitusoireita, koska meni antamaan Jaskalle riepunsa. Hän on sekava ja pyörtyilee vähän väliä. Eppu aikoo lähteä hakemaan rievun takaisin ja pyytää Ressua mukaansa. Bussimatkan aikana Ressu soittaa munniharppuaan, mikä ei piristä Eppua. Perillä kaupungissa selviää, että Jaska on hukannut Epun rievun. Pojat etsivät sitä muun muassa kirjastosta, mutta tuloksetta. Edelleen kuin varjona itsestään Eppu manaa itseään siitä, että antoi rievun Jaskalle, ja Jaskaa siitä, että tämä hukkasi sen. Hän vannoo, ettei ikinä anna anteeksi Jaskalle. Kun pojat ovat palanneet Jaskan hotellihuoneeseen, koska Jaskan täytyy valmistautua menemään kilpailupaikalle, riepu löytyy yllättäen Jaskan sängyn alta: Jaska on alkanut kiillottaa rievulla kenkiään ja unohtanut, mikä riepu on kyseessä.
Eppu saa salamaniskusta elinvoimansa takaisin ja tanssii riepunsa kanssa lyhyen mutta iloisen jälleennäkemistanssin. Sitten pojat ja Ressu lähtevät kilpailuun, joka järjestetään suuressa teatterissa. Kilpailijat seisovat lavalla ja tavaavat vuorotellen sanoja, ja muut Tenavat seuraavat Jaskan suoritusta televisiosta kotisohvalta. Jälleen kerran Jaska pärjää hyvin, kunnes hänelle annetaan tavattavaksi beagle. Tenavat pitävät sanaa helppona Jaskalle, jonka koira Ressu on beagle. Ressu pomppii teatterituolissaan saadakseen Jaskan huomion ja osoittaa tassullaan itseään, mutta voi! tällä kertaa siitä ei ole apua: Jaska tavaa B-E-A-G-E-L. Hän häviää kilpailun - tai oikeastaan tulee toiseksi, mutta sehän on sama asia Yhdysvalloissa. Vihainen ja pettynyt Tellu toteaa, että kymmenen prosenttia Jaska Jokusesta on yhtä kuin kymmenen prosenttia tyhjästä.
Pojat ja Ressu palaavat kotiin. Jaska on täysin maassa petettyään toisten luottamuksen. Seuraavana päivänä hän ei mene kouluun vaan jää sänkyynsä makaamaan. Eppu huolestuu ja lähtee katsomaan Jaskaa. Hän muistuttaa tälle, että maailma ei loppunut, vaikka Jaska hävisikin taas. Sitten Jaska nousee ylös ja lähtee katsomaan muita Tenavia leikeissään. Kaikki näyttää olevan entisellään, niin kuin Jaska ei olisi tavauskilpailuun osallistunutkaan. Lopulta Jaska löytää Tellun leikkimästä jalkapallon kanssa samasta paikasta, jossa hän yritti potkaista palloa mutta epäonnistui, koska Tellu veti sen viime hetkellä pois hänen nenänsä edestä. Nyt Jaska hiippailee puiden takana ja lähestyy vaivihkaa Tellua tarkoituksenaan kerrankin osua palloon. Hän säntää juoksuun, tavoittaa Tellun ja jalkapallon ja potkaisee - ja lentää selälleen, koska Tellu vetää viime hetkellä pallon pois hänen nenänsä edestä. Sitten Tellu kävelee maassa makaavan Jaskan luo ja sanoo: "Tervetuloa kotiin, Jaska Jokunen."
The end.
Varsinaisen tarinan lisäksi elokuvassa on toinen toistaan mieleenpainuvampia musikaalisia välinäytöksiä, kuten Ressu "ensimmäisen maailmansodan lentäjä-ässänä", Amadeuksen tulkinta Beethovenin Sonata Pathétiquen hitaasta osasta, "Adagio cantabilesta", sekä Ressun taitoluisteluesitys, jonka aikana Ressu kuvittelee välillä pelaavansa jääkiekkoa. Soitan pianolla vain kömpelösti jazzia ja muuta kevyttä musiikkia, mutta "Adagio cantabilen" opettelin lukioikäisenä soittamaan ihan vain sen uskomattoman kauniin kuvituksen vuoksi, joka tähän elokuvaan oli sävellyksen taustalle luotu. Nyt se pitäisi kyllä opetella uudestaan.
Tärkeämpiä ovat kuitenkin elokuvan herättämät kysymykset, joista näitä kahta pohdin eniten: Mitä tarkoittaa, että Eppu antaa riepunsa Jaskalle ja että Jaska unohtaa sen, koska keskittyy niin voimakkaasti tavauskilpailuun? Mitä tarkoittaa, että Jaska on Tellunkin mielestä tervetullut takaisin, vaikka ei voittanutkaan tavauskilpailua?
Tarkoittaako riepujuttu, että Jaskan olisi pitänyt kaikkien kilpailupaineiden keskelläkin ymmärtää, että ystävän uhrauksen - vaikka se tulikin pyytämättä ja yllätyksenä - kunnioittaminen on sittenkin tärkeämpää kuin kaikkensa antaminen? Tai pikemminkin, että kaikkensa antaminen työlleen, unelmalleen tai mille hyvänsä sisältää aina läheisten muistamisen? Ja koska Jaska ei tätä ymmärtänyt, hän ei voittanut kilpailua: hän ei antanut kaikkeaan siinä mielessä, että vaikka opiskelikin vuorokaudet läpeensä, ei ajatellut parasta ystäväänsä, ei suonut tämän antamalle "onnenamuletille" ainuttakaan ajatusta, pyyhki vain kenkänsä siihen?
Entä Tellu, tuo toimelias opportunisti, joka tuntuu vain kiusaavan Jaskaa? Ehkä tähänkin kysymykseen tuli vastaus jo edellä: Jaska ei oppinut tärkeintä eli erottamaan olennaista epäolennaisesta (perceive!), ystäviä opportunisteista, joten hän palasi aloitusruutuun, lapseksi jälleen.
Viime ja toissa viikolla Suomessa keskusteltiin kiusaamisesta ja esitettiin myös ajatus, että kiusaamisesta voi olla hyötyäkin kiusatulle, että ehkä harmiton "jekuttaminenkin" (jonka suhdetta kiusaamiseen pohdittiin keskusteluohjelmassa), joka vahvistaa yhteisöä, on saanut liian huonon maineen, että nuorista kasvatetaan liiankin herkkiä kiusaamiselle. Tähän ajatukseen voi tietenkin vastata yksiselitteisesti: Ei, kiusaamisesta ei ole hyötyä kiusatulle. Jos kiusattu pärjää myöhemmin elämässään, hän pärjää kiusaamisesta huolimatta, ei sen ansiosta. Ja jos kiusattua ei olisi kiusattu, kuinka vähän tai paljon hyvänsä, hänestä olisi tullut ehjempi ja vahvempi ihminen, kuinka vähän tai paljon hyvänsä. Jekuttamisen ja kiusaamisen rajan määrittelee jekutettu tai kiusattu: jos ei ole kivaa, se on kiusaamista, jos on kivaa tai tunteet ovat edes turvallisen neutraalit, se on jekuttamista. Jos jekuttajana itseään pitävä ei suostu edes kuulemaan jekutettavansa näkemystä asiasta, hän todennäköisesti kiusaa. Ja koska jekutettu/kiusattu määrittelee rajan, on epävarmoissa tapauksissa turvallisinta pidättyä jekuttamisestakin, sillä yhteisöä voi vahvistaa muillakin tavoilla, jotka ovat jopa hauskempia.
Onko Tellu sittenkin jekuttaja? Ei, hän on ilmiselvä kiusaaja, mutta opportunistina hän tiedostaa oman riippuvuutensa Jaska Jokusesta: "Tervetuloa takaisin." Jaskan etuna taas on Jaskan yksinkertaisuus, sisäinen riippumattomuus: hän on viaton sankari, jossa on piileviä kykyjä, joka yltää vielä suurtekoihin, koska hänen onnensa riippuu vain hänen omista lukuisista tavoitteistaan ja koska hän käsittää tarkalleen, miten huono hän on niin monissa asioissa. Jaska Jokunen löytää vielä vahvuutensa, jos hän vain muistaa silloin tällöin ystäviään - tai ei edes ystäviään vaan ystävyyden, jota kiusaajatkin onneksi toisinaan huomaavat osoittaa. Sitten voidaan totisesti sanoa: "Eläköön, Jaska Jokunen!"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti