Ei perhana: Kirjoitin viimeksi (3. toukokuuta), että olen kohta pitänyt blogia vuoden, koska muistin, että aloitin sen toukokuun lopulla viime keväänä, mutta todellisuudessa aloitin sen jo huhtikuun lopulla (laskutavasta riippuen ja tarkasti ottaen 19. tai 21. huhtikuuta)! Blogini onkin siis ollut yksivuotias jo kolme viikkoa, enkä minä ole huomannut mitään. Mutta vakavasti puhuen: Olisinko voinut huomatakaan? Bloginihan on aika vaatimaton ja kunnianhimoton. En panosta sen ulkoasuun, en kirjoita säännöllisesti enkä erittele ja tulkitse tilastoja, kunhan kirjoittelen ja pyörittelen käsitteitä, mikä kiinnostaa oikeasti varmaan tosi harvoja. Vaan nytpä teen parannuksen! Uudistun! Laadin vapaamuotoisen vuosikatsauksen menneistä blogikirjoituksistani eli kirjoitan pohdiskelevasti omista, osittain jo vanhentuneista kirjoituksistani. Jos se ei saa lukijoita kiinnostumaan ja minua muistamaan vastedes paremmin oman blogini ikää, niin ei sitten mikään!
Kirjoitusteni näyttökertojen määrät (tilastojen erittelyä ja tulkintaa!) kertonevat jotain blogini suosiosta. Niiden perusteella suosituimmat kirjoitukseni ovat olleet "Kaksi huolettavaa" (26.5.2013, 70 näyttökertaa), "Ongelmana työ" (6.5.2013, 59 näyttökertaa) ja "Vapauden antaa ja rajoittaa vain luonto" (27.9.2013, 54 näyttökertaa). Luulen, että parhaatkaan näyttökertalukemani eivät ole netin blogimaailmojen huippua, mutta vannon, etten itse ole kovinkaan montaa kertaa kasvattanut lukemia. Toiseksi suosituimman tekstin suosio on helppo ymmärtää, sillä kenelläpä ei olisi työongelmia. Suosituinta ja kolmanneksi suosituinta tekstiä yhdistää ukrainalainen feministiliike Femen. Olen taipuvainen uumoilemaan, että niitä on päädytty lukemaan hakusanojen "Femen rinnat" tai muiden vastaavien hakusanojen ansiosta - mikä ei ole ollenkaan moitittavaa, jos sitä vertaa vaikkapa "Puola rinnat" -tyyppisiin hakuihin.
Epäsuosituimmat kirjoitukseni ovat olleet "Yhteisöllisyyden salaisuus" (16.10.2013, 11 näyttökertaa), "Kansanvallan kriisi" (17.12.2013, 12 näyttökertaa) ja - jaetulla kolmanneksi epäsuosituimpien sijalla - "Kirja-arvio: Hyvän puolella pahaa vastaan" (24.12.2013) ja "Hidas vai nopea eli karkeat kuviot" (3.2.2014), jotka on näytetty 15 kertaa. Melko suora poliittinen kirjoittelu, lyyrinen arkifilosofointi ja kirja-arviot eivät siis kiinnosta nettikansaa. Paitsi jos niihin liittyvät joko työnteko tai paljaat rinnat, ilmeisesti.
Ehkä otan liikaa riskejä kirjoituksissani. Ehkä pitäisi pysytellä tavanomaisissa blogiaiheissa, kuten kissoissa ja ruoassa. Toistaiseksi ainoa kuvia sisältävä kirjoitukseni "Karvanaamat" (15.9.2013) on näytetty peräti 43 kertaa, vaikka kerroin siinä vain omista kissoistamme. Samoin "Söin lihaa" (11.7.2013) on ollut luettu (51 näyttökertaa), vaikka en edes julkaissut siinä mitään reseptiä, pohdiskelin vain eettisesti kestävän ruokavalion koostumusta. Tai lapset: "Yhteiset lapsemme" (8.7.2013) on näytetty 48 kertaa.
Vai olisiko kommenttien määrä kuitenkin merkittävämpi suosion indikaattori kuin näyttökerrat? Katsotaanpa: Ensimmäisiä kirjoituksiani "Viihdyttäminen ei ole vaikeaa" (21.4.2013), "Rakkaus ja rasismi - tieteellisyyden vaatimus" (28.4.2013) ja "Ongelmana työ" on kommentoinut yksi ihminen - jokaista kylläkin eri ihminen, joista jokainen on tuttuni. Yksi heistä antoi myönteistä palautetta, kaksi kyseli tarkemmin tai viritteli keskustelua. "Aloitteita ja epätoivoa, arvoja ja tekoja" (6.8.2013, miksiköhän annan kirjoituksilleni niin kömpelöitä nimiä?) on saanut yhden rohkaisevan kommentin ja "Kirja-arvio: Jatkoa kirjallisuuden historialle" (23.10.2013) kiitoksen enimmäkseen haukkumani kirjan kirjoittajalta, koska olin vaivautunut lukemaan kirjan ja vielä arvostelemaan sen. Näiden lisäksi on kommentoitu vielä yhtä kirjoitusta, "Mitä Nietzsche tarkoitti" -nimistä (23.12.2013), vieläpä hyvin pitkällisesti ja kriittisesti. Kommentoija oli minulle tuiki tuntematon, mistä en ilahtunut niin paljon kuin olin odottanut ilahtuvani. Mutta Nietzsche kyllä yhdistää ihmisiä paremmin kuin moni muu asia.
Tietenkin olisi otettava huomioon myös kirjoitusteni saama Facebook-huomio, sillä mainostan jokaista uutta tekstiä seinälläni. Niitä on vaikeampi käydä läpi, koska Facebook toimii niin kökösti, ainakin minun käyttötaidoillani. Ei niitäkään kommentteja kyllä mahdottomasti ole. Toivoisin, että ihmiset Facebook-mainostamisestani huolimatta kommentoisivat rohkeasti suoraan blogiini, ellei siihen ole teknistä tai maailmankuvallista estettä.
Hohhoijakkaa, onpas tämä nyt tylsää. Taidan lopettaa tähän, on niin fade out -tunnelmat nyt. Pelkään koko ajan, että vatsatauti iskee, vaikka kuinka ryyppäisin tuota "Kapteenia", kun puoliso ja tytär ovat jo oksennelleet ja kuumeilleet. Kuuntelen vielä hetken pehmeää jazzia YouTubesta, sitten peseydyn ja painun pehkuihin. Seuraavissa kirjoituksissani käsittelen varmaan ihan samoja asioita kuin tähänkin mennessä: lapsia, kissoja, ruokaa, politiikkaa, filosofiaa, kirjoja - ja ymppään kaikkiin jotenkin työn ja paljaat rinnat, niin eiköhän se siitä. Hyvää liputusähkyisen toukokuun jatkoa, ja muistakaa äänestää vaaleissa viimeistään ensi viikon sunnuntaina!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti