Omista ruokailutottumuksista kirjoittaminen on varmaan verraten yleistä netissä. Näinä hypermarkettien aikoina kuka tahansa voi aloittaa vaikka minkä vesimiesdieetin, ja kokeilun kokemusten jakaminen paitsi helpottaa ruokavaliossa pysymistä myös innostaa tai varoittaa muita. Arvostetut ravitsemusterapeutit, THL, neuvolat ja martat puolestaan neuvovat välttelemään äärimmäisyyksiä ja syömään monipuolisesti vähän kaikkea mielellään kotimaista sen verran kuin kuluttaakin, raskaana ei yhtään haukea ja aivan helvetisti D-vitamiinia. Kun ajatellaan monimiljoonaisen kansan terveyttä, ei viitsitä ryhtyä tutkimaan kaikenkarvaisia makkarakarppauksia vaan luotetaan pitkän ajan tutkimustietoon asioista, joita on viitsitty ryhtyä tutkimaan. Silloin kaikki se, mitä ei viitsitä ryhtyä tutkimaan, on leimattava korkean elintason ruokamuodiksi, jolloin hyvin erilaisten motiivien eroja ruokavalioiden taustalla vähätellään.
En epäile yhtään, etteivätkö melkein kaikki tai kaikki ruokavaliot tässä metsästyksestä, kalastuksesta ja toimeentuloviljelystä vieraantuneessa HOK-yhteiskunnassa ole elintason tuotetta ja siten varauksella suhtautumisen ansainneet, mutta epäilen kyllä, että ruokaympyränkin ruoat ovat muotivaatteita lautasmallin yllä. Kuten sanonta kuuluu, mallin yllä perunasäkkikin näyttää hyvältä, mutta mitä tapahtuu catwalkin ympärillä?
Vertauskuvallisen puheen tässä vaiheessa lienee paikallaan selittää, mitä yritän sanoa: eettiset syyt ruokavalion taustalla eivät ansaitse hukkua makumieltymysten, trendiruokalajien eivätkä edes terveydellisten syiden sekaan, koska eettisyys on kaiken muun eli toisten ottamista huomioon, mitä mikään muu ei ole. Eettinen ruokailija ei ajattele ensisijaisesti itseään, tiukan paikan tullen edes terveyttään. Siksi häntä pitää arvostaa, vaikka säälisimmekin ihmistä, joka ei halua olla tai ole "iso ja vahva".
Minä söin lihaa noin kolmekymmentä vuotta, kunnes tein uudenvuoden 2012 lupauksen olla sitä enää syömättä. Vielä keväällä 2012 saatoin vahingossa syödä joitain lihapitoisia cocktailsnacksejä, mutta muuten en ole lihaa sen koommin syönyt. Viimeiset kymmenen vuotta söin muutenkin lihaa koko ajan vähemmän elämänkumppanini ruokavalion vuoksi, joten laskeuduin hyvin pehmeästi totaalikieltäytymiseen. Toivoin hajamielisesti, että lihan jättämisellä olisi tulevaisuudessa myös myönteisiä terveysvaikutuksia, mutta tärkein syy muutokseen oli eettinen. Lihan teollinen tehotuotanto on valtava ympäristöongelma ja systemaattista eläinrääkkäystä, jossa pahinta on ihmiseen luonnostaan luottavan eläimen luottamuksen pettäminen.
Olen tätä nykyä pesko-lakto-ovo-vegetaristi eli kuulun suomalaisten 1,4 prosenttiin, ällistyttävän pieneen porukkaan. Tiukempien kasvisruokavalioiden noudattajat ovat vasta promilleja. Silti tämän dieetin pitäminen on melko helppoa, mutta jos yritän edes vähentää peskoa, laktoa tai ovoa, sosiaaliset ja henkiset esteet kasvavat pian häiritsevän korkeiksi. Jonkin verran olen kuitenkin edistynyt. En silti voi näissä oloissa sitoutua kalattomuuteen, maidottomuuteen ja munattomuuteen, koska ruoka on elinehto, missä ikinä kuljenkin. Luulen, että jos voisin absoluuttisen vapaasti valita ruokavalioni, olisin insekto-vegetaristi, sillä en näe tahdottomien hyönteisten ja hämähäkkieläinten syömisessä ongelmaa. Lautasellani ei tosin ole koskaan lojunut nuotiolla käristettyä lintuhämähäkkiä eikä vihreitä munia pursuavaa jokiludetta, mutta kärpäskakkua tuskin kavahtaisin vaistomaisesti.
En periaatteessa vastusta minkään syömistä, kunhan ruokaa kunnioitetaan oikeasti. Ruokarukous ei riitä, vaan pitää elää ja syödä tiedostavasti osana luontoa, sillä ihminen on luonnon tiedostavin osa. Veganismi on varovaisesti tiedostava, varman päälle pelaava ruokavalio, mutta minä hyväksyn hyönteisten, hämähäkkien ja punkkien kokoiset pienet riskit, koska epäilen, ettei kaikkea eläinproteiinin tarvetta voida korvata kasviproteiinilla, kun tuo ilmastonmuutoskin näyttää painavan päälle. Jos taas söisin nisäkkäiden ja lintujen lihaa, suhtautuisin melkein varmasti luontoon epäkunnioittavasti. Niinpä minäkin pelaan varman päälle enkä syö niiden lihaa lainkaan. Koska minäkin siis tiedostan varovaisesti, voin arvostaa ja ymmärtää itseäni rohkeampia vegaaneja, jotka tekevät samaa eri ruokavaliolla.
Mitä lähempänä luontoa elää, sitä paremmin todennäköisesti tiedostaa paikkansa siinä kuin Nietzschen yli-ihminen - luonnostaan - eikä tarvitse vaivata päätään syömisillään. Kunnioitus ei kuitenkaan ole pelkkä mielentila. Se on rakennettava ympärilleen, ja sen on annettava rakentua ympärille. Sillä lunastaa oikeuden maistaa myös sammakkoeläimiä, matelijoita, ympyräsuisia ja mitä näitä eläinkunnan luokkia vielä onkaan.
Mihin meillä on nyt oikeus? Katsomme ikkunasta ulos, näemme itsemme heijastuksen lasissa melkein säällä kuin säällä ja talvella taivaan kaupunginoranssina, minään vuodenaikana emme ilman hiilidioksidia ulkonakaan. Me ahneet toukat, joihin Thoreau ihmiskunnan enemmistöä vertaa, joudamme syödä kasveja, noita omavaraisia - ja jos märän salaatinlehden kääntöpuolelta paljastuu småkryp, ruotsinsuomalainen pupunruoanvihaaja syököön sen salaatinlehden sijaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti